Pimeys saavuttaa minua. Nämä ovat synkkiä, hiilenraskaita päiviä, kun taivas yllä synkkenee ennen ukkosta. Niinä hetkinä on vaikea hengittää. Niitä hetkiä on koko ajan.
Minä kirjoitan tämän muistoksi toisia aikoja varten. Elämässä tulee toisia aikoja kuin tämä, ja silti tämä hetki on kaikki, mitä minulla on, ja entä sitten jos tähän kuolenkin.
On olemassa asioita. On sauna ja järviä ja laituri, sorsia. On olemassa Ruisrock ja ne laivat, ja on olemassa kaikki musiikki. On olemassa Tove Jansson ja Margaret Atwood ja Carol Shields. On olemassa kahviloita, joista voi ostaa tuoreen croissantin, latten ja kakkupalan. On olemassa kirpputoreja ja antikvariaatteja. Kampaamoja, joissa saa päähierontaa. Leppeitä tuulia ja kesämekkoja.
Mutta mitä minä niillä enää?
Muita olemassa olevia asioita ovat helmet, huulipuna ja koristetarrat. Ultra Bra on yksi asia, mustikkametsä toinen ja postikortit kolmas. Kynsilakat, hiekka varpaanväleissä, mainingit ja laivan keinunta. Aikuisten värityskirjat, äidin tekemät villasukat ja sanakirjojen ohuenohut paperi. Ruisleipä ja juusto ja salami. Luistimet ja luistinrata, lumiukko, pulkkamäki. Mustelmat, nenäliinat, kuulokkeet. Kesärenkaat, maantie, paarmanpuremat, hiuslenskut, lentosuukot. Emojit. Äänikirjat. Kosteusvoide.
Mansikka- ja kirsikkalitrat torilta kesäkuussa. Viileä suihku zumbatunnin jälkeen. Sunnuntain Hesari kynnysmatolla.
Mutta mitä minä niillä.
Perässä vedettävä matkalaukku ja passi. Lähtevät junat. Turun satama.
Ystäviä. Teehetkiä. Hetkiä.
Mutta mitä minä millään enää.
Myös kuolema on yksi asia.
Myös kuolema on yksi asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti