Maailma on olemassa

Olen ollut hiljainen, koska olen ollut viime päivinä paljon ulkona. Luonto on tähän aikaan vuodesta kukkeimmillaan. Minulla on ollut tarve vetäytyä sinne hiljaisuuteen. Joskus hiljaisuus puhuu enemmän kuin melu.

Olin täysin unohtanut, miten kaunis maailma saattaa olla. Olin unohtanut lammasaitauksen padon vieressä. Olin unohtanut, että puna-apilan terälehtiä voi syödä ja ne maistuvat makeilta. Olin unohtanut, että pato näyttää siltä, kuin joku olisi kaatanut veden sekaan pullollisen Fairya. Aiemmin olin vain katsonut padon kuohuja miettien, että tuonne voisin mennä ja se olisi armollista.

Maailma ei ole kadonnut sinä aikana, kun minä katosin. Olen herännyt ja noussut näkemään sen.

Edelleen on olemassa koiranputkia. Vielä on paarmoja, jotka pistävät, ja paiseita, jotka nousevat ihoon. Edelleen muurahaiset rakentavat pesää, linnut opettavat poikasiaan lentämään. Edelleen linnut laulavat sille, joka pysähtyy kuuntelemaan. Edelleen aurinko nousee varhain aamulla, ja samasta suunnasta.

Kaikki kukat, kaikki eläimet, kaikki puut ja kasvit ja sade ja aurinko ovat olemassa. Salaiset polut ja mustikkamättäät, niin, jopa minun ja äidin vanha mustikkapaikka, se tarjoaa mustikoita edelleen. Matoiset vadelmat, jotka mahtuvat sormenpäihin. Kantarellit, korvasienet. Omenat kypsyvät. Metsämansikka kiemurtaa kotini takaoven kivetystä pitkin. Hunajamarjat maistuvat kirpeiltä, karhunvatukat pehmeiltä.

Lumpeenkukat. Kaislat. Sudenkorennot. Hyttysenpuremat. Punaiset kärpässienet. Hämähäkit. Ruohosipuli ja retiisit. Tuoksuva multa. Hiekka varpaanvälissä. Hiekkamonttu. Laituri. Meriveden suola. Kaikki olemassa.

Kaikki ne ovat olemassa, ovat olleet koko ajan. Enkä minä ole pystynyt näkemään, en jaksanut, minä olen vain kaivautunut pimeään. Sitten on tapahtunut jotain ja olen jaksanut mennä ulos, ja siinä se kaikki on, luonto, maailma, avoinna ja olemassa.

Voin ostaa torilta kirsikoita ja mustikoita, voin pyöräillä Ruissaloon. Kirsikat ovat makeita. Voin kahlata meressä, katsella kanadanhanhia ja voin poimia kukkia. Voin vain hengittää syvään ja sulkea silmät. Etsi sisäistä rauhaa. Kun minulla on rauha, mikään ulkoatuleva ei voi minua heilauttaa. 

Kotona hoidan kasvia. Sen oksa katkesi, ja sain sen kasvattamaan juuret. Minusta tuntuu, että se tavallaan elää uudelleen. Sillä on uusi mahdollisuus. Istutin sen ravinteikkaaseen multaan, ja ehkä se alkaa kasvaa.

Minä olen vielä olemassa. Maailma on olemassa. Minusta tuntuu, että olen taas sen mukana. 

 

 

 

 

Toivo, toivo

ilman sitä ei voi elää

Armo, armo

ilman sitä ei eloon jää

Lohtu, lohtu,

 ilman sitä ei voi elää

Tahto, tahto

ilman sitä ei eloon jää

Ja tuuleen tunnustetaan

kaikki paha pois

Sen lehden tuuli lukee

Kääntää sivua

Se ala ei alusta

vaan lopusta

Sen jälkeen on aamuja

Huomenta maailma

 - Paula Vesala

Pysähtykää kuuntelemaan.

- Aoda

Jäätelökioskin tyttö ja muita mahdollisia rakkauksia

Hääräilen, hyörin, hyräilen kioskissa. Pyyhin pöytiä ja tiskejä kuin omaa kotia. Pyörittelen jäätelöpalloista kauniin pyöreitä ja houkuttelevia. Pakkaan mansikoita rakkaudella. Kouraisen hernepussiin ylimääräisen kourallisen. Solmin pusseihin kauniit solmut. Hymyilen ja kiitän. Mielessäni mietin: oisko se toi?

Kioskilla käy nimittäin paljon myös ikäisiäni miehiä. Eikä vain ikäisiäni, vaan kaiken ikäisiä, jotka hymyilevät, kiittävät, kehuvat, sanovat jopa näkemiin. Mietin, että sellaisissa tilanteissa on mahdollisten rakkauksien paikka. Minä olen luonnollinen essussa ja letissä, hän jäätelö- ja mansikkatahroja suupielissä. Ei esittämistä, ei rooleja. Sellaista se olisi kotonakin.

Ajatus miehistä, jotka hymyilevät tietoisesti minulle eivätkä vain jäätelökioskin tytölle, on kutkuttava. Se saa minut hääräilemään entistä iloisemmin. Tiedän, että muutkin etsivät rakkautta kuin minä. Siksi joku varmasti katsoo tännepäin kuningatarjäätelötötterö kädessään ja ajattelee: oisko se toi? Se joku tulee ostamaan mansikoita taas, mansikoita kirsikoita mustikoita vadelmia, marjat ovat sydämen muotoisia ja jäätelö makeaa kuin suudelma.

Sinulla on kaunis hymy, sanovat monet. Se saa minut kikattamaan estottomasti. Onhan lämmin heinäkuun päivä, koko elämä ja kymmentä eri jäätelömakua edessä. Jätän jäätelöannokseen merkin itsestäni, kaikkein kirkkaimman punaisen mansikan. Se on kuin minun sydämeni, minun sydämellisyyteni. Tahdon olla hyvä, hymyillä yksinäisille ihmisille, valaa muihin uskoa omaan ihanuuteen.

Etsiikö joku minua? Odottaako joku minua?

Sillä miksipä ei? Minun kanssani voisi perustaa kodin, jossa olisi huolettomia lapsia, värikkäitä tekstiilejä, herkkuja ja turvaa, minä olisin kotona kaikkia rakkaita ihmisiä varten. Tässä luonteettomien, muovisten ja puunattujen naismallien maailmassa on edelleen miehiä, jotka haluavat tytön, jossa on vikoja kuten selluliittiä tai kolo hammasvälissä mutta joka leipoo työviikon päätteeksi mustikkapiirakan. Minä olisin vaimo, joka ei aina jaksa näyttää hyvältä, treenata pakaralihaksia houkutteleviksi tai harjoitella akrobaattisia seksiasentoja, mutta joka hieroisi hartioita, lämmittäisi saunan ja pyyhkisi pettymysten kyyneleet.

Matkalla Helsinkiin maahanmuuttaja tai turisti antoi lapun, jossa oli englanninkielisiä kohteliaisuuksia sekä puhelinnumero. En soittanut, mutta säilytin paperin. Hänkin etsii paikkaansa täällä, hänkin etsii rakastettua. Ja matkalla kotiin katselin ikkunasta miestä, joka katsoi minua, kunnes juna lähti liikkeelle, emmekä näe enää koskaan, mutta siinä hetkessä näin hänessä samaa kaipausta kuin itsessäni on. Ja matkalla konduktööri auttoi minut ja pyörätuolissa istuvan ystäväni sisään junaan ja toivotti hyvää matkaa. Mietin: oisko se toi?

Puhutaan miesten tarpeesta saada seksiä, mutta monille riittäisi vain, jos voisi nukahtaa imien itseensä toisen hiusten tuoksua. Kosketusta me kaikki tarvitsemme, omaa turvapaikkaa jonkun toisen sylissä, tarve lisääntyä on aivan toinen juttu. Rakkauden tarpeesta harvemmin puhutaan, sillä se on merkki sen puutteesta, mikä taas on merkki huonommuudesta. Mukamas. Kateudella ja kaipuulla katson kioskille tulevia tyttöjä ja poikia, joilla on kaulassaan omistusmerkkejä, sormissaan sormuksia, kädet käsissä, he ostavat yhteisen mansikkarasian ja jäätelöt. Voiko mikään olla kauniimpaa kuin jaettu mansikkarasia, polvi polvea vasten, pilvetön keskipäivän taivas?

Ajattelen vieläkin Jaakkoa, mutta ajattelen myös kotia, jossa on lempeyttä, turva ja vakaus. Jaakko ei olisi pystynyt tarjoamaan niitä minulle. Ja ajattelen Teemua, joka suuteli kaulaani vessajonossa kello kolme aamuyöllä ja ajattelen, että häneltä olisin saanut seksiä, mutta en rakkautta. Ja ajattelen Madsia, jonka suhteen kaikki jäi arvoitukseksi. Häneltä olisin saattanut saada kaiken tai en mitään, enkä koskaan saa tietää, ja siksi näen hänet ikuisesti kirkkaana, kuin kaukaisena tähtenä, mahdollisuutena. Joskus ajattelen myös koulukaveriani Aatua, joka on naimisissa. Me olisimme yhdessä, jos se olisi mahdollista, mutta se ei ole. Jotkut ihmiset tapaavat liian myöhään, tai aikaisin.

Joka ei etsi, löytää nopeiten, niinhän sitä sanotaan. Siksi tyydyn katselemaan asiakkaita ja miettimään, että oisko se toi, oisko se toi, oisko se toi. Ja sitten joku niistä miehistä menee kotiin ja miettii illalla, että oisko se toi, oisko se toi, oisko se toi.

Täältä tullaan, muistuttaisin sua:

koko elämäsi olet etsinyt vain mua...

Hyvää viikonloppua! 

- Aoda

Päivä on maailman ihanin

Pahoittelen hetken jatkunutta hiljaisuutta. En ole kerta kaikkiaan ehtinyt istahtaa koneelle. Olin sitä paitsi aikonut tehdä viimeinkin sen erään synkän päivityksen, joka on odotuttanut itseään. Nyt kuitenkin valitettavasti menee niin hyvin, etten viitsi pilata mielialaani synkistelyllä.

Minulle kuuluu siis hyvää. Aloitin työt mansikka- ja jäätelökioskissa, ja rakastan sitä. Palkka ei tosiaankaan ole kummoinen, mutta työ on piristävää ja päivät kevyitä. Saan nauttia säistäkin, jopa sade on vain vilvoittava. Ihmiset ovat hyväntuulisia tullessaan ostamaan jäätelöä, tapaan päivittäin ihania lapsia ja ihania vanhuksia. Olen juuri nyt niin rakastunut kaikkiin ihmisiin. Tunnen pitkästä aikaa itselleni tutun hellyyden tunteen.

Tuona yhtenä hellepäivänä makasin kotitalomme nurmikolla ja katselin taivasta, jolla seilasi vain muutama pilvi. Taittelin voikukista seppeleen, nuuhkin nenäni keltaiseksi. Kaikki oli hetken siinä, kuin aika tai mikään voima ei olisi velvoittanut.

Lisäksi olen kuljeskellut paljon luonnossa, uinut viimein luonnonvedessä, lukenut paljon kirjoja, katsellut elokuvia, tehnyt soda streamerilla ihania virvoitusjuomia, juhlinut ystäväni valmistumista kuohuviinin ja mansikoiden kera, käynyt terassilla poliittista debattia ystäväni kanssa tuopin yli, avautunut terapeutilleni rohkeammin, kuunnellut todella paljon musiikkia, ollut onnellisena uutispimennossa, liannut varpaani mullassa, poiminut kukkia, nauttinut lounaan kalliissa ravintolassa, hankkinut festarilippuja, kulkenut kaupungilla vailla päämäärää, antanut säärieni päivettyä, syönyt paljon marjoja, käynyt veneilemässä ja ongella veljeni kanssa, käynyt katsomassa velipuolen jalkapallopeliä, nukkunut päiväunia ja herännyt aamulla aikaisin katselemaan, kun aurinko nousee. Se värittää ensin korkeiden kuusten latvat, sitten nousee valaisemaan koko taivaan ja koko maailman.

Tästä tulee ihana kesä, kesä täynnä tutkiskelua, seikkailuja ja huolettomuutta. Niin sen on oltava.

Ennan aamun lehteä
olen tänään hereillä
Auringossa huone väreilee
Laukku on jo valmiina
Pakkasin sen illalla
Enkä kerro kellekään, et meen
Ne ei ehkä tajuiskaan
Sanois: "Tuskin kannattaa"

Päivä on maailman ihanin
Meri auki ja taivas sinisin
Sinisempi kuin on ollut aikoihin
(Ei muuta tarvita)

Kuinka monta kertaa mä
oon jo ollut lähdössä
Etsinyt ne paikat joihin vois
Mutta karttapallosta
ei vain löydy kaikkea
Enkä kerro, miksi tahdon pois

Aina ehkä kuiskaan sen
koloon puun ja pakenen

Kun meren pohjaan asti nään
ja menen maihin vieraisiin
En ole paljon kellekään
Haluan juosta eksyksiin
Nimeni annan unohtaa
Ei kukaan oota palaamaan
En ole muiden ollutkaan
En ole muiden ollutkaan

Rakkaat, ihanat lukijat, hemmotelkaa itseänne! Kukaan noin ihana ei ansaitse olla onneton. Hyvää kesää!

- Aoda