perjantai 18. kesäkuuta 2021

Sitä mitä koetin sussa koskettaa tajusin ei oo olemassakaan

 Joitain asioita olisin voinut tehdä toisin.

Tilanne: Olemme tuttavapariskunnan kanssa istumassa iltaa minun kotonani, minä ja poikaystävä. Poikaystävä ihailee tuttavapariskunnan miestä. Hän yrittää nolata minut pienillä teoilla. Hän esimerkiksi huutaa, että tulkaa katsomaan, Aodan jääkapin seinässä on jäätä. Jääkaapissa on keittoa. Hän kysyy vieraiden kuullen, onko se keitto yhtä mautonta kuin se edellinen. Kun esitän mielipiteen, ihan pienestä asiasta, hän pilkkaa minua ja nauraa minulle kuin olisin idiootti.

Sama ilta: hän vetää minua hiuksista. Se ei satu, pää vain nytkähtää takaisinpäin, mutta se tuntuu nöyryyttävältä.

Ja vielä: särjen viinilasin. Siitäkin tehdään kauhea numero. Haen imurin. Onneksi lasissa ei ollut viiniä.

Tilanne: Ystäväni kohdistaa minuun henkistä väkivaltaa. Tästähän olen kirjoittanut monta kertaa. Poikaystävä asettuu ystäväni puolelle, koska ihailee tätä. Hän ei ole minun puolellani, koska minä ylireagoin.

Tilanne: Kerron, että kun olin 15-vuotias, olin todella sairas. Poikaystävä vitsailee, että eihän teineillä mitään ongelmia voi olla.

Hän ylipäätään teki vitsin ihan kaikesta.

Olen alkanut ajatella esimerkiksi jäätä jääkaappini takaseinässä. Poikaystävähän olisi voinut sanoa minulle kahden kesken, että hän auttaa minua sulattamaan jään.

Hän olisi voinut asettua puolelleni, kun minua satutetaan. Eikö niin parisuhteessa usein tehdä? Hän välitti enemmän minua pahoinpitelevän ihmisen tunteista kuin minusta. En tosin ajatellut, että asia voisikaan olla toisin. Yritin pärjäillä yksin.

Ja miksi hänen reaktionsa oli vitsailla, kun kerroin, että minulla oli vaikeaa? Miksei hän kysynyt, miten minulla oli vaikeaa? Tai osoittanut myötätuntoa?

Miksi hän teki minusta julkisen pellen, illanistujaisissa, minun kotonani? Helvetti, minun kotonani?

Olisin voinut tehdä asioita toisin. Olen alkanut ajatella, että minähän olisin voinut käskeä heidän kaikkien lähteä kotiin.

Meidän seksielämämme oli surkeaa. Suljin seksihaluni itseni ulkopuolelle ja ajattelin, että olenhan minä aiemmin saanut elämässäni hyvää seksiä. Poikaystävä alkoi lopulta vitsailla, että on aseksuaali eikä halua harrastaa seksiä. Ehkä se liittyi hänen erektio-ongelmiinsa. Tietenkin aseksuaaleja on olemassa. Mutta onhan surullista, että ihminen vitsailee olevansa aseksuaali, koska ei kestä kohdata sitä tosiasiaa, että ei uskalla harrastaa seksiä. Vaikka haluaisi. Uskon nimittäin, että kyse oli vain siitä. Hän olisi halunnut, mutta ei uskaltanut. Ja hän teki siitä vitsin sen sijaan, että olisi käsitellyt asiaa.

Se oli oikeastaan ihan helvetin naurettavaa. Hän vitsaili kaikesta, koska ei uskaltanut keskustella mistään. Emmekä me sitten keskustelleet ikinä mistään. Hän ei ollut kiinnostunut mielipiteistäni. Jos kerroin mielipiteen, hän suhtautui minuun kuin olisin mistään mitään tietämätön idiootti. Eikä kysynyt koskaan, miksi ajattelen niin.

Tajusin vasta, että eihän häntä kiinnostanut.

Olisin halunnut puhua kaikesta. Minä rakastan puhua kaikesta. En ymmärrä, miksi en havahtunut tähän aiemmin. En kerta kaikkiaan ymmärrä.

Tajusin, että itse asiassa parisuhteessa olevat yleensä kunnioittavat toisiaan. Että yleensä he haluavat keskustella. Että yleensä he ovat kiinnostuneita toistensa elämistä. Eivätkä sano sairaudesta kertovalle kumppanille, että eihän sinulla mitään ongelmia oikeasti ollut.

Olen kiinnostunut kumppanini asioista ja olisi pelkästään luonnollista, että hänkin olisi kiinnostunut minusta. Mitä sinä ajattelet?

Kun näin entistä poikaystävää viimeisen kerran, sanoin, että sinähän et edes tiedä, miksi käyn terapiassa. Hän vastasi, että luulin, että siksi, että "olet masentunut ja ahdistunut". Vastasin, että okei. Hän ei tiennyt traumastani, koska hänelle ei voinut kertoa siitä. Olisin tietenkin voinut yrittää, mutta en uskaltanut. Entä jos hän olisi vitsaillut siitäkin?

Olen aina uhrautunut kaikkien muiden puolesta, jotta minua ei hylättäisi. En ole nähnyt muuta vaihtoehtoa. En ole nähnyt, että kukaan tekisi uhrauksia minun puolestani. Miksi kukaan tekisi uhrauksia takiani? Ei minua voi rakastaa.

On alkanut tapahtua hassuja asioita. Uuden miesystävän kanssa, nimittäin. Eräänä lauantaina minä aloin jutella, että Euroviisut pidetään yöllä, ja ne ovat tänä vuonna kiinnostavat. Mies kysyi, haluanko katsoa ne. Sanoin, ettei tarvitse, koska häntä ei kiinnosta. Myöhemmin puhuin Euroviisuista toistamiseen. Hän sanoi, että totta kai voimme katsoa, jos sinä haluat. Sitten me katsoimme. Se tuntui minusta erikoiselta. Mies sanoi, ettei se ole mikään uhraus. Aloin ajatella, että jos asetelma olisi toisin päin - hän haluaisi katsoa, minä en - tietenkin suostuisin katsomaan. Koska hän ja hänen toiveensa, se, mistä hän pitää, on minulle tärkeää. Olenko minä hänelle tärkeä?

Tapahtui jotain toistakin, vähän hassua. Olimme pelaamassa frisbeegolfia. Aika nopeasti kävi ilmi, että olen siinä sysipaska. Mutta hän ei tehnytkään minusta pelleä vaan neuvoi kärsivällisesti ja kehui, kun alkoi mennä paremmin. En sentään odottanut häneltä, että hän olisi minulle kamala. Seuraavana päivänä ajattelin, että edellinen olisi todella tehnyt minusta pellen.

Olen alkanut ajatella, että niin sen ei kuulu mennä. Vaan itse asiassa kumppanin pitäisi olla minulle ystävällinen. Koska hän välittää minusta.

Välittikö entinen poikaystäväni minusta?

Kun sanoin, että rakastan häntä, hän ei sanonut mitään. En odottanut, että hän sanoisikaan takaisin. Minusta tuntui, ettei minua voi rakastaa.

Vaan: Mitä enemmän rakastin häntä, sitä enemmän vihasin itseäni.

Nykyään asia on toisin. Mitä enemmän rakastan miestäni, sitä enemmän rakastan myös itseäni.