Kun näen unessa käärmeen, tiedän, että jotain on pielessä.
Tätä on tapahtunut vuosia. En muista ensimmäistä käärmeuntani mutta muistan havahtuneeni unien toistuvuuteen ehkä kymmenen vuotta sitten.
Merkitsevimpiin uniin kuuluu uni viime keväältä. Olin juuri eronnut. Näin unen, jossa meidän kodissamme asui kyykäärme. Se piileskeli nurkissa ja huonekalujen alla mutta välillä aina ilmestyi. Tiesin sen olemassaolosta ja koko ajan pelkästin. Unessa ojensin miehelleni kirveen ja sanoin: iske käärmeeltä pää poikki, minä en pysty.
(Uniin on etenkin viime aikoina liittynyt piirre, jossa haluan tappaa käärmeen, ja välineenä juuri kirves. En hyväksy eläinten tappamista, mutta unet ovat unia ja yleensä tähän hengiltä ottamiseen liittyy symboliikkaa.)
Unessa, jossa kodissamme asui kyykäärme, oli voimakasta symboliikkaa. Käärme edusti suhteessamme olevia ongelmia ja väkivaltaa. Se, että pelkäsin koko ajan käärmeen ilmestymistä, kertoi siitä, että olin koko ajan hälytystilassa ja pelkäsin. Kirves merkitsi sitä, että halusin lopettaa tilanteen. Ojensin kirveen miehelleni, koska "minä en pysty". Se ehkä merkitsi sitä, että minulla ei ollut keinoja.
Käärmettä ei lopulta tapettu lainkaan, mutta se jätettiin huomiotta. Minä pakkasin laventelinsinisen ison matkalaukun ja lähdin. Käärme elää edelleen, mutta ei minun kodissani, se ei minua rajoita.
Tänäänkin unessa oli kyykäärme. Näin unen päiväunilla. Kyykäärme oli repussani. Minulla on aina mukanani iso reppu. Halusin ottaa käärmeen pois repusta ja iskeä sen kuolleeksi, kirveellä, mutta en uskaltanut yksin, eikä kukaan auttanut. Tässä unessa oli jälleen avuttomuuden kokemuksia. Veikkaan, että käärme saattoi nyt edustaa (työ)uupumustani. Tähän viittaa se, että käärme oli juuri repussani. Reppu kulkee mukana etenkin töissä. Lisäksi olennaista oli, ettei kukaan auttanut minua. Ehkä koen olevani yksin, tarvitsen muita.
Uskomatonta, mutta näin samoilla päiväunilla toisenkin käärmeunen. Siinä oli punainen käärme. En muista, missä se oli, mutta se oli todella pieni. Oli uhka, että se kasvaa todella isoksi ja on sitten vaarallinen, jos en tapa sitä - kirveellä. En muista unta kovin tarkasti, ainoastaan käärmeen värin, koon ja sen uhan. Mikä on kasvamassa? Uupumus? Sellainen muistikiva minulla myös on, että uhka oli jotenkin epämääräinen. En saanut siitä otetta. En tainnut tarkalleen edes tietää, missä käärme oli. Ehkä sekin oli repussani? En muista.
Kerran keväällä näin unen, jossa harrastin seksiä miehen kanssa, ja kesken kaiken miehen elin muuttui käärmeeksi. Tästä unesta Freud olisi varmaankin sanonut, että minulla on seksuaalisuuteen liittyviä komplekseja ja pelkään miehiä. Se ei siinä elämänvaiheessa olisi ollut ollenkaan huono tulkinta.
Esikoisromaanini julkaistiin tänä vuonna, ja se käsittelee paljon unia. Joku voisi sanoa, että unien tulkinta on new age -hörhöyttä ja verrattavissa naistenlehtien tekoälyllä tehtyihin horoskooppeihin, mutta olen eri mieltä. Suurin osa unista kai on ihmeellistä sekavaa settiä, kuin katsoisi helvetin outoa elokuvaa, mutta monet johdattavat murheiden ytimeen, ja useat ystäväni myös ovat todenneet tämän.
Itse olen päässyt syvimmän traumani ytimeen juuri unen kautta. Näin unen keväällä 2022, pari viikkoa ennen kuin pitkä psykoterapiani päättyi. Kun olimme lapsia, me istuimme usein olohuoneessa sohvalla haukuttavana, kun vanhemmat haukkuivat meitä. Miten tyhmiä lapsia olimme, miten laiskoja. Muistan etenkin yhden kerran, jossa minä ja kaksi nuorempaa sisarustani istuimme rivissä pienellä sohvalla ja isäpuoli lateli tosi rumia haukkuja. Unessa isäpuoli hakkasi päätäni rytmikkäästi sohvan käsinojaan. (Pehmusteen alla oli kovempi kohta.) Muistan isäpuolen kiivaan vihan ja tavallaan unessa näin hänen ilmeensä, vaikka kasvoni olivat kohti sohvan käsinojaa. Mutta kaikkein olennaisin osa unta on muu asia. Nimittäin äitini istui sohvalla jalat ristissä. Hän oli kuin kivettynyt, katsoi eteensä. Huusin hakkaamisen tahdissa ÄITI ÄITI ÄITI ÄITI ÄITI, mutta äiti oli kuin patsas. Huusin unessa oikeastikin ja heräsin omaan huutooni.
Tietenkin unen ytimessä oli se, että isäpuoli teki minulle pahaa, ja äiti näki kaiken, eikä tehnyt mitään. Terapeutti mietti myös, voisiko siinä takomisessa olla kyse siitä, että isäpuoli yritti takoa päähäni mielipiteitä ja ajatuksia, vaikka ei niin voi tehdä. (Hän esimerkiksi sanoi kiusaamiseen, että "miksi sä välität tollasesta, ethän sä näe niitä tyyppejä koulun jälkeen ikinä". Ja paljon muutakin. Kaikenlaisia asioita jankattiin.) Tämäkin oli hyvä ajatus. Unen kohtaus oli lyhyt, mutta muistan sen ikuisesti.
Täytin 18 vuotta päivää ennen kuin Oslossa tapahtui valtava verilöyly, massamurha. Pari päivää ennen syntymäpäivääni äiti oli suuttunut minulle todella pahasti ja haukkui minua todella rumasti. Hän sanoi myös, että ehkäpä hän heittää minut pihalle, kun täytän 18, hänellä on siihen oikeus. Itkin ja pelkäsin, pelkäsin ja itkin, yritin pyytää anteeksi. En tarkkaan tiennyt, mistä hän oli suuttunut, mitä minä pyysin anteeksi, mutta minä anelin, anelin, anelin. Seuraavana päivänä ikäisiäni nuoria kuoli massoittain järjettömän vihan seurauksena. Vuosikausia yhdistin nämä kaksi tapahtumaa toisiinsa. Sen, miten menetin äidin rakkauden, ja sen, miten ikäisiäni nuoria lahdattiin. Näin vuosia, siis useita vuosia, joukkoampumisunia. Osa niistä sijoittui saarelle mutta myös muihin paikkoihin, kuten rautatieasemalle ja uimahalliin. En pystynyt käsittelemään heinäkuun 2011 tapahtumia suoraan, alitajuntani käsitteli niitä näin.
Yksi toistuva uni minulla oli myöhemmin aikuisiällä sellainen, jossa saan HIV:n. En osaa sanoa, mistä tämä uni tuli - ehkä se liittyi terveyshuoliin. Yksi uni, jollaista näen edelleen säännöllisesti, on sellainen, jossa en pysty suorittamaan pientä helppoa askaretta. Ikään kuin käteni eivät toimisi. Vaikkapa jos yritän poimia tavaraa lattialta, en pysty, se herpoaa kädestäni. En saa ovea auki. En löydä repusta tavaraa, vaikka kuinka pengon. Tällä viikolla näin unen, jossa olin eron jälkeen etsimässä itselleni asuntoa, mutta Oikotien sivut eivät toimineet. Kun yritin lisätä hakukriteerin "kaksio", klikkausta ei hyväksytty. Jostain syystä aluehakua ei ollut ollenkaan. Kun viimein vastaan tuli asuntoja, ne olivat todella pieniä tai niistä ei ollut kuvia. Syvä avuttomuuden tunne, poikaystävä heitti. Tosiaan! Se oli valaiseva kommentti.
Mutta käärme. Käärme on merkki. Voin ymmärtää sen avulla jotakin - kuten kodissa piilotteleva kyykäärme. (Viime aikoina unissa on ollut nimenomaan kyitä. Joskus on ollut eksoottisempia värikkäistä käärmeitä, esimerkiksi kerran kirkkaankeltainen pienehkö käärme, joka puri kuolettavasti velipuoltani.)
Mutta käärme on myös varoitus. Tartun varoitukseen. Käärme repussa - kannan taakkaa, kannan pelkoa - ja käärme kulkee mukanani esimerkiksi, tai etenkin, töissä. En uskalla ottaa sitä pois yksin, mutta kukaan ei auta. Sitten punainen käärme - siihen liittyi se, että se kasvoi. Ehkä se on varoitus - jokin on kasvamassa, jokin paha. Mikä se on? Tarkoittaako se, että uupumus voi vielä pahentua? Vai onko se jotain, mikä kalvaa?
Väkivaltaisen suhteen käsittely on edelleen kesken. Luulenpa, että se on vasta alussa. Olen ollut yhteydessä Naisten linjaan viime aikoina, ja työntekijä kuvasi, miten monella tavalla väkivalta jää oireilemaan sen päätyttyäkin. Se kalvaa, se tekee pesää. En pääse siitä eroon. Se on repussa - rakkaassa repussa - mutten saa sitä pois. En yksin. Tarvitsen apua.
Ja työuupumus, punainen käärme, joka kasvaa. Punainen, varoituksen väri? Jatkuvia fyysisiä oireita kuten migreeniä, pahoinvointia, refluksia, aivosumua. Olen huomannut, että kun töissä kirjoitan opiskelijoille tekstiä, sanoista jää puuttuman kirjaimia. Se on uutta minulle. Toki unohtelu on normaalia, tuskinpa on alkavaa Alzheimeria. Yhtenä päivänä räjähdin maailman mukavimmalle kollegalle, ja minä olen itse maaimlan rauhallisin ihminen.
Jotain kannattaa tehdä, ennen kuin käärme kasvaa isommaksi ja puraisee. Menen tiistaina lääkäriin. Fyysisetkin oireet on tutkittava. Mutta en voi olla ajattelematta, että tämäkin palaa psyykeen. Käärme on luikerrellut sinne. Sen myrkky ei ehkä tapa, mutta se saa minut voimaan pahoin. Ehkä se tappaa hitaasti.
