Yksinkertaisesti heräisin aamulla, astuisin lankkulattialle ja menisin keittiöön. Keittäisin kahvin ja istuisin kuistille odottamaan aamua. Linnut laulaisivat ja aurinko nousisi, karhunvatukat pensaissa tuoksuisivat ja tänä päivänä minä kitkisin kukkapenkin ja tekisin kesäkeiton ja söisin raparperipiirakkaa, kun tulisi päiväkahvin aika.
Yksinkertaisesti päästäisin koiran ulos aidattuun puutarhaan. Minäkin kävelisin puutarhan läpi paljain varpain sinä aamuna ja tuntisin kasteen jalkapohjissani, maa kantaisi minut, ja jalat. Minä tekisin perheelleni aamupalan, paistaisin croissantit ja letut ja kattaisin pöydän.
Yksinkertaisesti minä tervehtisin puolisoani aamulla, kun hän nousisi pöytään lukemaan sanomalehteä ja juomaan kahvia. Ohi mennessä koskettaisin häntä. Me emme sanoisi mitään, koska meidän ei tarvitsisi, ja minäkin ottaisin sanomalehdestä osan ja lukisimme yhdessä ihan hiljaa.
Yksinkertaisesti myöhemmin heräisi meidän tyttäremme ja unisine silmineen saapuisi keittiöön, puhuisi lapsenkielellään meille unensa, suttaisi hilloa ja nauraisi. Hänellä olisi minun toiset nimeni, koska niin on suvussamme tapana.
Yksinkertaisesti minä makaisin aamupäivällä riippumatossa ja lukisin hyvää kirjaa. Samoin minulla olisi päivittäin aikaa kirjoittamiselle, josta olisi tullut ainakin jollain tasolla se, mikä meitä elättää. Olisin yksinkertaisesti töissä jossakin yläasteella niin kuin toivon, mutta yksinkertaisesti myös kirjoittamisesta olisi tullut sitä mitä siitä toivon, ja minulla olisi lukijoita, tukijoita.
Yksinkertaisesti uisin järvessä, lämmittäisin saunan, solmisin kukkaseppeleen, poimisin kukkakimpun, söisin marjoja pensaista, tanssisin olohuoneessa, rapsuttaisin koiraa, rakastelisin miestä. Yksinkertaisesti leikkisin piilosta, rakentaisin torneja palikoista, piirtäisin lapsen satumaailmaa. Pitäisin sylissä enkä antaisi pudota.
Yksinkertaisesti jättäisin tekemättä useita asioita. En oksentaisi raparperipiirakkaa, en tarkkaisi puolison lähdön elkeitä, en kuvittelisi lapsellemme vaikeaa sairautta. Jättäisin tekemättä hyviä asioita perheelleni siksi, että haluaisin miellyttää heitä - tekisinkin nyt kaiken vain rakkaudesta. Jättäisin ajattelematta menneisyyttä, koska se on nyt takana, ja hyvät ajat edessä.
Olisin jo nähnyt Mustanmeren ja Kaspianmeren ja kaikki muut meret. Olisin jo pohtinut ja puntaroinut ja päättänyt. Olisin jo kulkenut useita eri teitä ja kääntynyt risteyksissä väärään suuntaan, palannut takaisin ja eksynyt. Olisin jo luvannut rakastaa vain yhtä ihoa, katumatta päätöstä koskaan. Olisin jo toteuttanut unelmani ja valinnut sitten tämän puutalon tässä pienessä kaupungissa, haluamatta koskaan pois kuin korkeintaan hetkiseksi.
Yksinkertaisesti jaksaisin elää. Olisi vihreä, keltainen ja sininen, olisi ilo, nauru, toivo; toivo, toivo.
Siellä jossain olisi tämä aika. Se aika ei ole nyt, mutta se on edessä.
Kaikki olisi yksinkertaisesti ihan hyvin, ja minä olisin elossa.
