Pitkäperjantai

Pitkäperjantai viime vuonna muutti elämäni.

Jotkin päivät ovat sellaisia, selkeitä ja kirkkaita, kuin muistojen albumissa osoitettavissa: tuo tuossa, tuon jälkeen mikään ei ollut enää niin kuin ennen.

Silloin sinä tulit elämääni. Tuomiokirkon pihasta, niin summittaisen paikan minä olin kohtaamiselle antanut. Mies kuvassa, mies tekstin takana olisi jossakin Turun Tuomiokirkon edustalla, yksi niistä kaikista, sillä pitkäperjantaiksi ihmisiä oli paljon liikkeellä.

Sinä, niistä kaikista, kaikista heistä, kaikista mahdollisista.

Me joimme viiniä ja puhuimme, me ällistyimme toistemme seuran helppoudesta, me pelasimme pelejä pelien jälkeen ja sitten me lähdimme kävelylle, ihan vain siksi, ettemme tahtoneet eroon toisen seurasta, ei vielä, ei ihan vielä, ja kilometrejä tuli kilometrien perään, kokonaiset kymmenen, enkä edes huomannut sitä, koska huomasin vain sinut.

Seuraavana päivänä menin konserttiin, josta en muista mitään. Ajattelin vain sinua.

Ajatella sitten kaikkia niitä päiviä ja hetkiä, jotka tulivat sen jälkeen. Ensimmäiset yöt ja seuraavat päivät, joina et millään suostunut lähtemään luotani, ja se oli minulle pelkästään ja vain ok. Kaikki ne illat, kun me vain puhuimme kirjoista, vaikka luimme täysin eri kirjoja. Kaikki ne kerrat, kun pelasimme lautapelejä, uudestaan ja uudestaan. Tarjosin linssikeittoa, sinä hieroit hartioita. Ja me vain makasimme sängyssä lomittuneina toisiimme ja se oli kaikki, mitä minä tahdoin.

Ja entä sitten se, kun me kiipesimme Tähtitorninmäelle. Tähtitorninmäelle! Se hetki Tähtitorninmäellä oli täydellinen hetki. Sinä et muista sitä mutta minä muistan. Täydellinen hetki. Aurinko lämmitti meitä, kun me istuimme Stadionin portailla, maassa oli vielä lunta, minä olin sinua vasten ja sinä silitit minua, täydellinen hetki, me vain olimme siinä.

Ja tässä me olemme. Me olemme tässä.

Me olemme tässä vieläkin.

Jo viime toukokuussa aloin odottaa lähtöäsi. Aloin ajatella lähtölaskentaa, milloin kyllästyisit minuun tai tajuaisit, että ansaitset parempaa. Tuli toukokuu ja piknik, jona sanoit: Minä odotan välillä, milloin sinä kyllästyt minuun. Ja tuli kesäkuu, markkinat ja juhannus, heinäkuu ja meidän syntymäpäivämme, elokuu ja minun täydellinen sekoamiseni. Syyskuu ja kummankin uusi koulutus, sinun sanasi, kun löysit blogini ja ahdistukseni: Minä en ole sinua mihinkään jättämässä. Lokakuu, marraskuu, joulu, tammikuu ja vierailut toistemme vanhemmilla. Helmikuukin meni, ja nyt jo maaliskuu.

Tänään on pitkäperjantai. Tänään minä menen sinun luoksesi ja me pelaamme Trivial Pursuitia, kokoamme palapeliä ja juomme teetä.

Ja lähes vuosi on kiertänyt ja me olemme vieläkin tässä.

Kenties et ollut ensirakkauteni

mutta olit rakkaus

joka teki muut rakkaudet merkityksettömiksi

Rupi Kaur