Mut jos mä veisin sut maailman ääriin, sieltä yksin palaisit

Seison tässä keskellä elämääni ja listaan tosiasioita: minä olen tytär, minä olen sisko, ja minä olen tyttöystävä. Kumppani, miksei puoliso, nainen.

Seison tässä keskellä elämää. Nyt on kevät, taas. Vuosi sitten oli myös kevät. Silloin kaikki muuttui.

Seison tässä, keskellä omaa elämääni. Minulla on valttikortteja. Minun pitää nyt uskaltaa elää.

Meitä odottaa vain maailman ääri.

Mutta jos näytän sinulle kaiken, mitä minulla on, tuletko pettymään? Tuletko pelästymään? Juoksetko pois? Ja: onko rakkaus sitä, että antaa toiselle aseet käteen? Onko minun pakko? Entä jos sodassa sinä kohottaisit omat aseeni minua vastaan, eikä minulla silloin olisi enää haarniskaa?

Terapeutti: Parisuhde edellyttää sitä, että osoittaa toiselle välittämistä ja lämpimiä tunteita. Miksi siinä on sinusta jotain hävettävää, että sinä rakastat?

Mutta rakkaus tekee heikoksi, enkä minä halua olla heikko. Rakkaus tekee riippuvaiseksi, ja minä haluan olla vapaa. Tai ei: minun täytyy olla vapaa. Rakkaus tekee kaikesta muusta yhdentekevää. Rakkaus on tappava voima, tosielämän taifuuni.

Katso nyt minua. Katso nyt.

Jos haluat kaiken, sanoi terapeutti, niin sinä myös annat kaiken. Jotta voit saada, sinun pitää antaa.

Lähdetkö kanssani kohti maailman äärtä? Sillä paluuta ei ole. Minä olen pyörremyrsky ja maanjäristys. Minun rakkauteni on ydinräjähdys ja laskeuma. Minä olen, kun minä olen, täysillä, ja minä tuhoan tieltäni kaiken. Siksi hillitsen itseäni. Tämä voima on irti päästessään mahdoton.

Yhtenä päivänä pidin kädessäni papereita, joissa oli kirjoitusta, minun kirjoittamaani, se kertoi elämästäni ja minä aioin tarjota sitä sinulle. Mutta kun kaivoin niitä laukusta, peräännyin ja käteni tärisi. Ehkä jonain päivänä sinä luet, koska vain kirjoittamalla minä voin näyttää sen, mikä minä olen. Melkein ojensin liuskat, en ihan.

Sinusta minä ajattelen, että entä jos vien mukana sinutkin. Olet nähnyt syvän pimeän ja kireän pään ympärillä, sinä tiedät siitä, mutta haluatko mennä vielä syvemmälle? Minä tiedän sinne tien. Olen ollut siellä. En tahtoisi sinunkin hukkuvan. En tahtoisi kadottaa sinua, enkä itseäni, ja oikeastaan ne ovat sama asia - katoaisimme toisiltamme.

Miten minua voi rakastaa, jos minä en osaa rakastaa? Jos käännän pääni pois, jätän kädet puolimatkaan, sanat äänihuulten tienoille, jopa kielen päälle, mutten yhtään pitemmälle?

Maailma hehkuu silmissäni. Minä koetan koskettaa sitä, mutta se polttelee niin kuin rakkaus toiseen ihmiseen polttaa pakottavasti sydäntä ja kyynelkanavia. Kyllä minä luovun. Ei minun tarvitse olla kaupunkilaisnainen, minä lähden toisaalle jos sinä lähdet. Ei minun tarvitse olla itsellinen, minä olen sinun jos tahdot. Ei minun tarvitse olla yksin, jotta voisin olla minä, minä voin olla sinä silloin kun sinä olet täällä.

Minua pelottaa, mutta kevään aurinko on täällä, ja minun on annettava ikijään sulaa. Minä olen alkanut tehdä eroa menneestä, jättää hyvästejä. Ei menneen tarvitse olla täällä nyt, enkä minä tahdo olla siellä.

Minä teen parhaani.

Edessä on maailman ääri.

Me ollaan jääty sun pelkoihin jumiin,

sä mulle tokaisit

mut jos mä veisin sut maailman ääriin

sieltä yksin palaisit

Meitä on vastassa kaksi tässä:

minä ja mun pää

tuomittu samaan selliin

kunnes henki riistetään

(Chisu: Minä ja mun pää)