Vuosi 2020 - eteenpäin menemisen vuosi

Olen peloissani tämän vuoden edessä, en voi väittää muuta. Valmistun kahdeksan vuoden opiskelun jälkeen ja joudun ehkä muuttamaan toiselle paikkakunnalle töiden perässä. En voi enää käydä Turvapaikassa ja etäännyn ehkä ystävistä, jotka ovat täällä. En myöskään tiedä, mitä rakkauselämääni kuuluu, en tunne olevani valmis uuteen suhteeseen. Tietenkään ei tarvitse olla, mutta samaan aikaan minulla on tuntemuksia, että tahdon olla taas jonkun kanssa.

Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, nämä ovat tavoitteita ja toiveita ja haaveita. Bring it on!

Kirjan julkaiseminen

Tämä on aina listallani ensimmäisenä, vaan miksipä ei olisi, kyse on suurimmasta unelmastani. Minulla on kustantajakierroksella toinen aikuisiällä kirjoittamani romaani, ja kolmas on kovaa kyytiä valmistumassa, neljännestä minulla on jo ajatus. Kirjoittaminen sujuu hyvin. Tuntuu, että unelmani on lähempänä toteutumista kuin koskaan ennen.

Valmistuminen

Valmistun viimeistään joulukuussa 2020, luultavasti jo aiemmin. Helmikuussa esittelen graduni, jota olen tehnyt nyt tänä syksynä ja johon paneudun toden teolla sitten ensi vuoden puolella. Olen opiskellut vuodesta 2012, vaihtanut pääainetta ja alaa kerran, päässyt opettajan pedagogisiin opintoihin ja melkein suorittanut ne.

Työelämään siirtyminen

Olen tehnyt harjoittelut ja joitakin opettajansijaisuuksia (olen äidinkielen ja saksan opettaja) ja nautin työstä, mutta pelkään, miten jaksan työelämässä, enhän kuitenkaan ole täydellisen hyvässä kunnossa vielä. Minulta puuttuu myös tällä hetkellä ote työhön. Huomasin sijaisuuksia tehdessäni, että kaikkien ryhmien kanssa yhteistyö ei suju. Se pitää vain sietää. Toisten ryhmien kanssa on ollut kivaa tehdä töitä.

Terveystavoitteet

Pyrin ensi vuonna kävelemään joka päivä 10 000 askelta, kännykkäni mittaa niitä. Tämä vaatii todennäköisesti vain yhden kierroksen puiston ympäri tavallisen kävellyn määrän lisäksi. Lisäksi jatkan loppuvuodesta aloittamaani uintiharrastusta. Olen myös yrittänyt nukkua ilman unilääkkeitä, mikä on onnistunut vaihtelevasti.

Kirjat ja kirjoittaminen

Odotan monia kirjoja ensi vuodelta. Suomeksi julkaistaan muun muassa Sally Rooneyn Normal People ja Jenny Erpenbeckin Aller Tage Abend. Aion myös jatkaa kirjoittamista, minulla on kaksi lupaavaa projektia työn alla.

Keikat

Menen tänä vuonna katsomaan vanhoja suosikkeja, aina niitä samoja.

Omien rajojen puolustaminen

Huokaus. Tätä toistan joka vuosi eikä se koskaan toteudu. Tosin olen huomannut, että toteutan sen paremmin vuosi vuodelta. Asia on kuitenkin taas ajankohtainen, koska minulla on ystävä, joka kommentoi ulkonäköäni. Terapeutti sanoo harvoin omia mielipiteitään, mutta kerran hän sanoi, että ei, tuo ei kuulu ystävyyteen. Ensi vuonna aion - minun on pakko - puolustaa paremmin itseäni.

Naisten oikeuksien puolustaminen

Tätä jatkan edelleen, viime vuoden jälkeen, ja vielä rohkeammin. Kirjoitamme blogia, teemme informaatioprojekteja, käymme mielenosoituksissa, teemme työtä naisjärjestöissä, olemme yhteydessä poliitikkoihin. Tämä on uskomattoman voimaannuttavaa.

Well if you don't like girls that are stronger than you

Well if you don't like girls that are faster than you

Well if you don't like girls that are smarter than you

Well then you might not like me, you might not like me

Brynn Elliot: Might Not Like Me

Vuosi 2019 - sekava vuosi

On taas jokavuotisen vuosisummauksen aika. Olen tehnyt tätä vuodesta 2014 enkä aio lopettaa perinnettä, mutta muutan sitä tänä vuonna vähän, en voi muuta. Ennen summasin vain positiivisia asioita, koska halusin ajatella positiivisesti, mutta tällä kertaa aion olla rehellinen itselleni ja muille. Olen myös tajunnut, että positiivinen ajattelu ei ole sitä, että esittää kaiken olevan hyvin.

Tässä vuoden tärkeimmät jutut, hyvät ja huonot.

Mania

Kärsin luultavasti elämäni vakavimman manian tammikuussa ja melkein tuhosin elämäni. Tavallisen unettomuuden ja äkäisyyden lisäksi ostelin kaikkea tarpeetonta ja olisin ollut valmis seksiin ihan milloin tahansa missä tahansa kenen tahansa kanssa. Ihmissuhteeni kärsivät, koska tiuskin muille ja olin tökerö. Selviydyttyäni minulla oli täyteen mennyt luottokortti ja paha mieli ja sirpaleita. Olen luultavasti selvinnyt nyt kaikesta, mutta tämä sekoilu on varjostanut koko vuotta ja tämän vuoden tulen muistamaan näistä tammikuun tapahtumista.

Terapia

Aloitin uuden terapian kokonaan uuden ihmisen kanssa käytyäni aiemmin kahdella eri terapeutilla. Terapia on ollut intensiivistä ja kuluttavaa - kaksi kertaa viikossa, harvoin taukoja. Mutta vaikka terapia on ollut raskasta, se on tehnyt tehtävänsä ja auttanut. Olen päässyt menneisyyden käsittelyssä hyvin eteenpäin. Tietyllä tasolla olen aina tiennyt, että koulukiusaajat ovat idiootteja ja kusipäitä eivätkä kiusaamistilanteet erityisen hienostuneita, mutta silti en ole sisäistänyt sitä. Nyt olen. Olen lisäksi löytänyt yhden entisen kiusaajani somesta ja hoksannut, että hän on edelleen kusipää - ja typerä sellainen.

Pakko-oireinen häiriö

Pakko-oireinen häiriö on ollut tosi pahana. Olen aivan sekaisin, minulla on koko ajan pakkoajatuksia kaikesta väkivaltaisesta ja kiusallisesta ja pelkään itseäni. Ja kun ajatus tulee, alan puhua ääneen kaikenlaista sekavaa. Lisäksi minulla on tarkistamispakko. Iltaisin makaan ahdistuneena sängyssä ja pelkään, kunnes uni viimein tulee. Siksi pelkään nukkumaanmenoa ja nukun huonosti. Pelkään myös, että oireeni käyvät ilmi ja sanon ääneen jollekulle jotain kammottavaa, minkä olen tarkoittanut itselleni.

Luovan kirjoittamisen opinnot

Tein luovan kirjoittamisen opinnot loppuun keväällä ja sain kaikista kursseista viitosen. Olen ylpeä itsestäni ja tiedän, mitä haluan tehdä elämässäni.

Kirjan valmiiksi saattaminen & lähettäminen

Sain toisen romaanini (riippuu millä mittarilla toisen, mutta ajattelen sen toisena) valmiiksi ja lähetin sen joillekin kustantajille. Kirjan kirjoittaminen oli loppujen lopuksi aika kivuton prosessi, vaikka kirjoitinkin omasta elämästäni. Kirja tuli helposti ja olen siihen suhteellisen tyytyväinen. Annoin sen kaverille luettavaksi, ja hän antoi palautetta.

Ystävät

Sain paljon uusia ystäviä. Valitettavasti myös erkanin vanhan ystävän kanssa, koska hän kommentoi alinomaa ulkonäköäni ja oli siihen fiksautunut. Joka kerta, kun näemme, minulla on ennen ja usein jälkeenkin paha mieli. Olen joutunut pohtimaan, pitäisikö suhde panna poikki.

Naisten oikeuksien puolustaminen

Tämä oli yksi parhaita. Löysin yhteisön, joka puolustaa naisten oikeuksia ja pääsin mukaan. Meillä oli joitakin miittejä ja blogiprojekti. Tuntui, että vihdoinkin löysin yhteisön, josta saan vastakaikua ajatuksilleni.

Kehoviha

Vihasin kehoani enemmän kuin vuosiin, mutta tuntuu, että samalla vapauduin kauneuden vaatimuksen ikeestä. Minun ei tarvitse olla kaunis.

Muita juttuja

Musiikki. Kuuntelin musiikkia ehkä enemmän kuin koskaan elämäni aikana. Uusi suosikki oli esimerkiksi Amy Guess ja Meg Myers. Pidin paljon Lena Katinan uudesta levystä ja Maustetytöistä.

Kirjat. Luin paljon, erityisen hyviä olivat Elizabeth Acevedon Runoilija X ja Sara Stridsbergin Rakkauden Antarktis.

Keikat. Kävin muistaakseni vain kolmella keikalla, katsomassa Vesalaa ja kahdesti Vesteristä yhtyeineen. Mutta etenkin Vesterisen jälkimmäinen keikka teki vaikutuksen. Vähän harmittaa, etten mennyt Maija Vilkkumaan Tavastia-keikoille ja varsinkin se, etten ollut Vesalan Hartwall-areenan keikalla.

Sijaisuudet. Tein kaksi opettajansijaisuutta tämän syksyn aikana. Se oli rankkaa, mutta sain työkokemusta - ja rahaa - ja lisää uskoa siihen, että olen valinnut oikean tien.

Abraham took Isaac's hand and led him to the lonesome hill.

While his daughter hid and watched,

she dare not breathe, she was so still.

Just as an angel cried for the slaughter,

Abraham's daughter raised her voice.

Then the angel asked her what her name was

She said, "I have none."

Then he asked, "How can this be?"

"My father never gave me one."

And with his sword up, raised for the slaughter

Abraham's daughter raised her bow.

"How darts you, child, defy your father?"

"You better let young Isaac go."

Arcade Fire: Abraham's Daughter

Loppu tää on mut ei maailman mä tiedän

Me päätyimme vastikään, 24.10. kello 11. Sen oli mentävä niin. Molemmat tiesivät sen. Se ei tehnyt mistään helpompaa. Me vain istuimme eteisen lattialla, ja minä toivoin, ettei hän koskaan lähtisi ovesta ulos. Eikä hänkään halunnut mennä. Mutta kun hän oli mennyt, oli vain tyhjää. Pelkkää tyhjää.

Minulle sanotaan, että minä selviän tästä. Mutta kuinka pitkään pitää selvitä? Miten pitkään sinnitellä? En jaksaisi taas aloittaa alusta, en rakentaa uudelleen. Onko elämä aina tätä - selviytymistä, pärjäämistä? Minä olen selviytyjä, mutta minä olen myös väsynyt.

Menetin parisuhteen ja samalla parhaan ystäväni. Pesen lakanat, niissä ei enää tuoksu hän, ei enää ikinä, ikinä, ikinä.

Harkitsen heittää pois lahjat. En halua nähdä mitään, mikä voisi laukaista itkun. Mutta lahjoja on paljon. Muistot eivät mene roskakoriin pehmoeläinten mukana.

Pelkään yksinoloa. En tahdo mennä takaisin kotiin, siellä odottaa vain sotku ja hiljaisuus. Vaeltelen ympäriinsä ja puhun jokaiselle, joka vain kuuntelee. Ostelen kaikkea turhaa. Menen kahvilaan, tilaan kuivan muffinin jota sitten järsin haluttomasti, minulla ei ole ruokahalua. Yritän kirjoittaa, kirjoitan tätä tekstiä vuorokauden ja saan aikaan tämän. 

Hän tietää tämän blogin ja saattaa tätä nyt lukea, kun kaikki on ohi. Lähetän terveisiä.

Ehkä tämä päättyi, koska minä uskallan vielä unelmoida. Sittenkin.

Tällä kertaa se päättyi tähän.

Me päätyimme nyt tähän.

Eteiseen jäät

Me erosimme.

En osaa sanoa muuta.

Kauheaa. Mutta pakko.

Nyt on lähtö

Vaikka tippuisin pimeyteen

vaikken pystyisi rakkauteen

vaikken kestäis sun vihaa

nyt on lähtö

Kristallitiaara

Maailma on erilainen kuin ennen.

Kaikki oli selkeää, koska rakkaus tekee kaiken selkeäksi. Elämällä on yksi tarkoitus, ja sitä päin kuljetaan.

Kun se merkitys sortuu, sortuu kaikki muukin.

Parisuhde arkistuu, rakkaus jää. Mutta se ei riitä. Se ei riitä. Se ei riitä.

Mitään näkymää tulevaisuuteen ei ole. Ei sitoumusta, ei tulevaisuutta. Pelkkiä sanoja, jos niitäkään. Ei, ei edes niitä.

Ei koskaan niitä sanoja.

Olenhan minä tottunut, ja minä osaan pitää huolta itsestäni. Elän silti suruaikaa. Jo etukäteen. Luulin joskus, että rakkaus olisi mahdollista minullekin. Minä tosiaan luulin niin. Että minä olisin kuin kuka tahansa nainen, joka yökerhon vessassa laittaa huulipunaa kuin kuka tahansa toinen ja kävelee tanssilattialle, ja kohtaa siellä uudet ihmiset. Nainen, joka tapaa miehiä kuin kuka tahansa, luottavaisena siihen, että jonain päivänä löytää jonkun.

Miettimättä jokaista sanaa. Miettimättä jokaisen miehen kohdalla, kuinka tämä mies tulee satuttamaan. Tai ylipäätään kaikkien ihmisten kohdalla: miten ne lopulta satuttavat.

Ennen tämä kaikki suru oli kuin kristallitiaara, joka kauniiksi kruunasi minut. Jaksoin uskoa tulevaisuuteen. Uskoin, että siellä oli jotain minua varten. Mutta en näe mitään. Ei avioliittoa, ei yhteenmuuttoa, ei lapsiakaan, ei mitään, mitä edes kehtasin toivoa. Miten minä edes kehtasin toivoa? Minä olen hirviö. Minua ei voi rakastaa.

Hän pyysi tanssiin, mä sanoin: vie sä. Ja hän vei. Minä annoin viedä. En välittänyt mistään. En välittänyt itsestäni. Tein kaiken muun merkityksettömäksi. Nyt se on merkityksetöntä, eikä minua enää ole.

Minä valitsin tämän, koska ajattelin, että tämä on hyvä.

Mutta nyt jalan alla se maa upottaa.

Maailma on erilainen kuin silloin

kun mä tiesin mitä mä haluun

Ulkona sade valuu ankee

Silloin sade oli kristallitiaara

joka kauniiksi kruunasi minut

mä en koskaan huolehtinut kun se lankee

Mä hajotin kuin lautasen seinään

sen kaiken mikä oli ennen

Helposti, niin kuin ohimennen

Hän pyysi tanssiin

Mä sanoin vie sä

Hän oli tuoksu mun tukassa ja hiessä

Hänen suunsa suolaiselta maistui

Maija Vilkkumaa: Kristallitiaara

Enää en voi hengittää, koska sinä veit minulta ilman

Miksi se ei vain lähde? 

Tätä kysymystä kysytään ihmisistä, jotka ovat väkivaltaisessa parisuhteessa. Että miksei se vaan. Miksi se ei vain lähde? Yksinkertaisesti. Miksi se ei vain lähde?

Moni haluaisi osata vastata tähän kysymykseen, mutta moni ei osaa. Jospa sitä tietäisi vastauksen?

Tästä aiheesta on kirja, sen nimi on Miksi se ei vain lähde. Kirja käsittelee parisuhdeväkivaltaa, mutta sen otsikko herättää silti ajatuksia laajemminkin.

Kirjoitin aiemmin kaverista, joka kommentoi ulkonäköäni ikävästi. Kirjoitin asiasta myös Facebookin vertaistukiryhmään. Sain vastauksen: "This is not friendship, this is abuse." Sana abuse on hirveän voimakas, joten en allekirjoita täysin tätä väitettä. Lausahdus sai minut silti mietteliääksi. Jos tämä ei ole ystävyyttä, mitä tämä on?

Minä kirjoitin Facebookin vertaistukiryhmään, ja minultakin kysyttiin, miksen minä vain lähde. En osannut vastata siihen, vaikka sisimmässäni tiedän, että ihmissuhteet ovat monimutkaisia juttuja, että ne eivät yleensä ole yksinomaan hyviä tai pahoja, vaan monissa, niissäkin, joissa on paljon pahaa, on myös paljon hyvää, niin on tässäkin.

Meillä on yhteinen historia ja paljon yhteistä historioissamme. Tiedämme toisistamme sitä ja tätä, ehkä vähän liikaakin kumpainenkin. Olemme itkeneet yhdessä ja halanneet porttikongissa. Hän on lukenut kirjojani ja ollut tukena niiden kirjoittamisessa. Hän on ainut, jolle olen kertonut maniasekoiluistani, koska hän on ainut, johon luotan. Ja minä olen se, jolle hän on kertonut menneisyydestään ja synkistä ajatuksistaan, ehkä hän on kertonut minulle enemmän kuin puolisolleen, joistain asioista ainakin. En halua heittää sitä kaikkea menemään.

Siksi minä en vain lähde. Se ei lähde siksi.

Se ei ole vain lähtemistä, muutenkaan. Se on monien lankojen katkaisemista. Se tarkoittaa usein muidenkin ihmissuhteiden poikkaisemista. Se tarkoittaa sitä, että toinen muuttuu läheisestä ihmisestä muistoksi. Se tarkoittaa, että elämästä katoaa joku, jonka kanssa on ollut paljon hyvää. Jokaisella ihmissuhteella on alku. Usein alku on hyvä, jos se johtaa ihmissuhteen jatkumiseen. Keskikohtakin on usein hyvä. Loppu saattaa olla kauhea. Se on kauhea nyt.

Se ei lähde siksikään, että siltä on riistetty omanarvontunto. Väkivalta satuttaa ja vetää matalaksi. Se tekee heikoksi. Se vaurioittaa itsetuntoa.

Toinen kysymys, johon olen joutunut vastaamaan, kuuluu näin: Mikset sinä puolustautunut mitenkään?

Olen kyllästynyt tähän kysymykseen siitäkin huolimatta, että se on edelleen relevantti. Enkä edelleenkään osaa vastata siihen edes kuuden terapiavuoden jälkeen, mutta nyt minulla on valistunut arvaus, sillä minä jouduin vastaamaan niille ihmisille siinä ryhmässä. 

Siis: Miksi sinä et puolustanut itseäsi?

En puolustanut itseäni, koska minua ei ole lapsena kasvatettu puolustamaan itseäni. Kun minua on lyöty hiekkalaatikolla, minulle on opetettu kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa. Kun minua on lyöty koulussa, minun on käsketty ymmärtää tekijöitä. Kun minua on solvattu erinäisillä rumilla sanoilla, minulle on selitetty, ettei se sanoja kuitenkaan ymmärrä. Kun minä olen kohonnut vastaan parisuhteessa, jossa en jaksanut aina harrastaa seksiä kun toinen olisi halunnut, minut on haukuttu itsekkääksi ja toisia ajattelemattomaksi. Kun minä olen aiemmin tässä ystävyyssuhteessa sanonut, ettei minusta tunnu kivalta minun ulkonäköni kommentointi, minulle on sanottu, että mutta kun näin sen vain on mentävä.

Sitten olen jäätynyt. Tämän kaiken jälkeen minun olisi pitänyt puolustaa itseäni edelleen, mutta minä olen vain jäätynyt. Antanut niiden lyödä, antanut niiden solvata, antanut niiden käyttää kehoani mihin huvittaa, ja lopuksi pyytänyt anteeksi.

Minun äitini on samanlainen. Tämän suvun naiset ovat. Antavat toisten kävellä itsensä yli, antavat toisten päättää. 

Yritän muuttua, minä todella yritän. Se alkaa pienestä. Kiellän naista ohittamasta minua kassa jonossa. Hiljennän luokassa meuhkaavan oppilaan. Totean rasistisuuksia laukovalle kaverilleni, että tuo on kamalaa paskaa. Kaikki nämä ovat tapahtuneet tällä viikolla. Näin minä olen tehnyt. Minä olen yrittänyt, ainakin. 

Nyt minä seison taas tässä pisteessä, jossa lähtö on lähellä. Poltan aina sillat takanani, en voi muuta, en osaa muuta. Näin tässä käy taas. Minä lopetan ihmissuhteita, koska minä en osaa muuta. Minä valitsen joko hyvän ihmissuhteen tai sen ihmissuhteen lopun. Välimuotoja ei ole. Toivoisin, että olisi. Että osaisin ottaa paikkani ihmissuhteessa, kieltäytyä huonosta kohtelusta mutta pystyä antamaan anteeksi. En kieltäydy, enkä pysty. Minä poltan sillat takanani, niin minä aina teen.

Haluan jäädä, minä todella haluan.

Mutta ehkä minä en pysty.

Enää en voi hengittää, koska sinä veit minulta ilman.

I don't know where to begin,

you made me feel so dead in my own skin

You stretched me paper thin

You knew I'd always give in

You pushed me to the brink

You knocked me down or so you think

I played the game

is what the man in the mask would say

Who's the man behind the mask?

You wore it well you had me fooled

till the last laugh

Were you faking every day?

Now I can't breathe because you too my air away

Ivy & Gold: Behind the Mask