Kristallitiaara

Maailma on erilainen kuin ennen.

Kaikki oli selkeää, koska rakkaus tekee kaiken selkeäksi. Elämällä on yksi tarkoitus, ja sitä päin kuljetaan.

Kun se merkitys sortuu, sortuu kaikki muukin.

Parisuhde arkistuu, rakkaus jää. Mutta se ei riitä. Se ei riitä. Se ei riitä.

Mitään näkymää tulevaisuuteen ei ole. Ei sitoumusta, ei tulevaisuutta. Pelkkiä sanoja, jos niitäkään. Ei, ei edes niitä.

Ei koskaan niitä sanoja.

Olenhan minä tottunut, ja minä osaan pitää huolta itsestäni. Elän silti suruaikaa. Jo etukäteen. Luulin joskus, että rakkaus olisi mahdollista minullekin. Minä tosiaan luulin niin. Että minä olisin kuin kuka tahansa nainen, joka yökerhon vessassa laittaa huulipunaa kuin kuka tahansa toinen ja kävelee tanssilattialle, ja kohtaa siellä uudet ihmiset. Nainen, joka tapaa miehiä kuin kuka tahansa, luottavaisena siihen, että jonain päivänä löytää jonkun.

Miettimättä jokaista sanaa. Miettimättä jokaisen miehen kohdalla, kuinka tämä mies tulee satuttamaan. Tai ylipäätään kaikkien ihmisten kohdalla: miten ne lopulta satuttavat.

Ennen tämä kaikki suru oli kuin kristallitiaara, joka kauniiksi kruunasi minut. Jaksoin uskoa tulevaisuuteen. Uskoin, että siellä oli jotain minua varten. Mutta en näe mitään. Ei avioliittoa, ei yhteenmuuttoa, ei lapsiakaan, ei mitään, mitä edes kehtasin toivoa. Miten minä edes kehtasin toivoa? Minä olen hirviö. Minua ei voi rakastaa.

Hän pyysi tanssiin, mä sanoin: vie sä. Ja hän vei. Minä annoin viedä. En välittänyt mistään. En välittänyt itsestäni. Tein kaiken muun merkityksettömäksi. Nyt se on merkityksetöntä, eikä minua enää ole.

Minä valitsin tämän, koska ajattelin, että tämä on hyvä.

Mutta nyt jalan alla se maa upottaa.

Maailma on erilainen kuin silloin

kun mä tiesin mitä mä haluun

Ulkona sade valuu ankee

Silloin sade oli kristallitiaara

joka kauniiksi kruunasi minut

mä en koskaan huolehtinut kun se lankee

Mä hajotin kuin lautasen seinään

sen kaiken mikä oli ennen

Helposti, niin kuin ohimennen

Hän pyysi tanssiin

Mä sanoin vie sä

Hän oli tuoksu mun tukassa ja hiessä

Hänen suunsa suolaiselta maistui

Maija Vilkkumaa: Kristallitiaara