Koska mä rakastan sua liikaa

No niin, olen mennyt liian pitkälle. Jossain vaiheessa, vaikka kuinka tarkka on ollut pitkien hihojen ja laastareiden kanssa, totuus paljastuu ja joku, ehkä se kaikkein läheisin, näkee viillot. Ne ovat niin selkeät, että on ihan turha yrittää keksiä hätävalheita tai edes selittää yhtään mitään. Siinä ne nyt ovat.

Mies suuttui ihan järjettömästi, oli kaksi päivää puhumatta. Hän tietää masennuksesta, mutta olen sanonut, että se on taaksejäänyttä elämää (kuten se enimmäkseen onkin). Olin kai sitten valehdellut enkä siksi luottamuksen arvoinen.

Minua hävettää. Sisimmässäni olin kokenut, että kyllä minä pärjään. Ja pärjään enemmän tai vähemmän, ainakin olen nyt arjessa kiinni enemmän kuin aikoihin. Tuli vain suvanto. Tunsin tarvetta pyytää anteeksi.

Anteeksi nyt, että romahdin. Se oli vain hetki, usko minua.

Mutta kyllä minä tietysti ymmärrän miehen turhautumisen, nythän hän joutuu olemaan sydän syrjällään minusta eikä voi koskaan luottaa, että selviän itsekseni enkä tee itselleni mitään pahaa. Enkä olekaan aina se iloinen ja reipas selviytyjä, joksi olen itseäni maalannut. Ehkä myös romahdan liian helposti, eihän se paljon vaatinut. Aiheutan turhaa huolta ihmisissä, ja he joutuvat kohtelemaan minua varovaisemmin, etteivät vaan satuta. Useimmat ihmiset selviävät reippaasti vastoinkäymisistä, miksen minä sitten? Ymmärrän hyvin, että läheiseni saavat pian tarpeekseen.

Luin juuri, että koska ideaalista parisuhteesta maalataan kuvaa, jossa ollaan koko ajan onnellisia ja tyytyväisiä, tällaisten ongelmien kohtaaminen saa tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi. Niin, siltä minusta tuntuu, olen epäonnistunut täysin jossakin, kun en nyt onnistu tässä.

En minä viiltelystä sääliä tai huomiota kaipaa. En vain osannut odottaa, että reaktio olisi tämä: lopeta heti, tai minä lähden.

Sinun pitää tehdä töitä kovemmin, mies sanoi, sillä minä en pysty olemaan tässä suhteessa, jos joudun pitelemään sinua koko ajan pystyssä.

Nyökkäsin vain, eiköhän se niin ole. Ja kyllähän minä yritän minkä taidan, ja aion yrittää vastedeskin. Jos en ratkaista ongelmiani, niin ainakin piilottaa ne. Olen aina, aina pärjännyt yksin, koska minun on täytynyt.

"Etkö sitten välitä minusta?" kysyin.

"Mä välitän susta liikaa", hän sanoi. Ja juuri siksi hän ei pysty olemaan minulle tukena, oman itsensä vuoksi.

Minä olisin halunnut halauksen.

No kun on se kauhea lasinen lapsuus

ja annettu huonot eväät

niin on valmiiksi pilalla kaikki ja oot

liian hauras sun omasta mielestä

kestämään elämää täällä

Se kaikki on sinusta kii

Tää on viimeinen valitusvirsi,

kun kukaan ei jaksa enää

- Aoda