Tänään itkin Turvapaikassa ja kerroin avoimesti tunteistani.
Läpi käymästäni kauheasta ajasta. Masennuksesta. Ahdistusoireista. Pahasta olosta, joka seuraa siitä, ettei koe ansaitsevansa kaikkea tätä hyvää ympärillään. Ja ennen DEPS-testistäni, josta sain eilen 13 pistettä, kun vuosi sitten pistemääräni oli 19.
Itkin, koska olin itsestäni hyvin ylpeä. Vuosi on kuitenkin aika lyhyt aika. Ja jumalauta minä olen taistellut. Toki luopunut toivostakin monta kertaa, mutta silti taistellut, päivän läpi päivästä toiseen. Mutta ehkäpä niiden mustien, kylmien ja yksinäisten tuntienkin aikana jossain on kajastanut toivon pikkuinen valonpilkahdus.
Hienointa oli kokea kaikkien läsnäolijoiden tuki, silitykset, tarjotut nenäliinat, kannustukset, taputukset, kun he kertoivat yhtä lailla olevansa ylpeitä minusta. Kova nainen, ryhmän vetäjä sanoi. Oli uskomatonta tuntea, miten ympärillä olevat ihmiset välittävät minusta ja tunteistani juuri siinä hetkessä. Ja saatoin vain laskeutua siihen luottamukseen, ettei kukaan hylkää siinä tilanteessa tai lähde arvostelemaan.
Luulen, että masennukseni ja herkkyyteni tuli muille vähän yllätyksenä. Se johtuu siitä, että Turvapaikka on ainoa paikka, jossa saan olla oma itseni - räiskyvä, typerä, puhelias. Sellainen johtaa harhaan.
Luulen, että masennukseni ja herkkyyteni tuli muille vähän yllätyksenä. Se johtuu siitä, että Turvapaikka on ainoa paikka, jossa saan olla oma itseni - räiskyvä, typerä, puhelias. Sellainen johtaa harhaan.
En ole koskaan aiemmin kehdannut ilmaista tunteitani sillä lailla tuollaisissa ryhmissä, huolimatta siitä, että muut kyllä pystyvät siihen. Ehkä olen pelännyt, että vien tilaa ja aikaa muilta, joiden asiat ovat tärkeämpiä. Ja kuitenkin itse saan voimaa siitä, kun joku toinen uskaltaa kertoa peloistaan, suruistaan ja ahdistuksestaan. Yhteisitkut, jollaiseksi se tilanne tänään yltyi, oli voimaannuttavin aikoihin. Nenäliinat kiersivät, ja koko ringissä vallitsi suuri yhteisymmärrys.
Toivon sellaista luottamusta, uskoa ja rakkautta kaikille. Ryhmä opettaa rakastamaan ja uskomaan saamaansa rakkauteen kaikista virheistä huolimatta.
Mikä ei tapa, tekee vahvemmaksi, sanotaan, mutta minä luulen, että tällaisesta myllystä selviäminen on vain osoitus siitä, että on ollut vahva.
Kiitos.
- Aoda
Rohkea tyttö! Rohkeaa avautumista!
VastaaPoistaEn ole itse koskaan tuota testiä tehnyt. Tein, vaikka tiesin etukäteen, ettei tulos kovin hyvä voi olla. Eikä ollutkaan: 28. Äh! Mutta sun pisteet on menny alaspäin, hienoa. :)
Luulen itse asiassa, että omat pisteeni silloin vuosi sitten olivat vähän alakanttiin. Nyt vasta, kun elämä alkaa helpottua, huomaa, miten huonosti sitä on voinut. Toivotaan että sunkin pinnat lähtee alaspäin, vaikka sitten ihan hitaasti.
PoistaAvautuminen tekee kyllä hyvää - niin itselle kuin muille. :) Sehän saa muutkin uskaltamaan.
Huh huh, miten voikaan tulla näin voimakkaita tunteita jostain täysin tuntemattomasta ihmisestä, nimittäin siusta. Oot niin voimaannuttava ja toivollinen, autat minuu näkemää muitakin kun sen yhden puolen asioista. Kylmiä väreitä, ihan vaan siitä, et oon niin onnellinen siun puolesta ja siitä, et asiat alkaa pikkuhiljaa menemään parempaan suuntaan. Jatka samaan malliin :)
VastaaPoistaOi, voi kiitos! Juuri tällaisia kommentteja on niin ihanaa aina kuulla. :)
Poista