Kehoni on häkki

Kahdeksannen luokan keväällä istuin jännittyneenä terveydenhoitajan huoneessa. Kuuntelin vakavana ja vastaanottavaisena katsellen tietokoneen ruudulle piirtynyttä punaista kasvukäyrää.

"Painoindeksi 24. Se on aika paljon. Tästä paino ei kyllä saa ainakaan nousta, olisi oikeastaan hyvä, jos se laskisi. Kuukautisetkin ovat jo alkaneet ja pituuskasvu päättynyt."

Tiedän. Kuulen siitä joka päivä koulussa. Terveydenhoitajan tarkastusta varten olin ollut syömättä ja juomatta, jotta nestettä ainakin olisi kehossa vähemmän. Kerroin, että olin kyllä yrittänyt. Paastota ja oksentaa jos syön liikaa ja sen semmoista. Kyllä minä tiedän. Ihmiset ympärillä muistuttavat, että olen ruma, ja terveydenhoitajan huomautus sinetöi sen tosiasian - ja sen, että painoni on myös epäterve.

Kun seuraavan kahden vuoden aikana kasvoin vielä viisi senttiä, painoindeksi putosi 21,7:ään. Naisen normaali painoindeksi on 19 - 25. Mutta kuukautisten alkamisen jälkeenhän ei enää pituutta kasveta. Noinkohan. En saa koskaan tietää, olisinko nyt pitempi, jos en olisi sen kevään jälkeen vähentänyt syömistä.

14-vuotias on ihan alkutekijöissään. Juuri ja juuri astunut teini-iän kynnyksen yli, lähempänä lapsuutta kuin aikuisuutta. Pitääkö 14-vuotiaan laihduttaa? Osaako 14-vuotias laihduttaa oikein? Tiedostin kehoni ja sen virheet jo sen ikäisenä, mutta sellaiseksi minä olin tullut asiaan vaikuttamatta. En ymmärtänyt, missä oli mennyt pieleen. Olin vain syönyt aika paljon, koska oli usein nälkä. Ja kuukautisia varten keho keräsi rasvaa. Hoikistuin ilman eri ponnisteluja, kun keho muotoutui siksi, joksi se oli tulossa. Ajan kanssa, kun sain kasvaa itsekseni.

Vaikka ei se ihan niin helppoa ollut. Paastosin ja sitten taas ahmin, kun nälkä kävi liian kovaksi, ja sitten, toisinaan, oksensin. En osannut katsoa itseäni kuin vihaten. Tottahan se oli, olin normaalipainon yläkantissa ja ihan liian paksu. Mahdoton rakastettavaksi. Vätys ja epäonnistuja, kun en pysty olemaan ilman ruokaa. Oli vaikeaa keskittyä ulkonäköönsä mitenkään muutenkaan, siis että olisi laittanut tukkaa ja ostanut kauniita vaatteita, koska oli lähtökohtaisesti kuvottavan näköinen. Ja, ennen kaikkea, koska olen läski, minua on oikeus kutsua myös halventavilla nimillä. Mikäs siinä, tottahan ne ovat, terkkarikin sen sanoi! Ihmisoikeuksista ja koskemattomuudesta viis.

Vitsipä on siinä, että olisin kasvanut kauniiksi ja taatusti terveemmäksi, jos olisin saanut kasvaa rauhassa. Terveyttäni romutti paljon enemmän painostressi kuin se ylipaino, jota minulla ei edes ollut.

Nykyään en osaa suhtautua laihduttamiseen normaalisti. Kimpaannun, kun nuoret, hädin tuskin teinit, kieltäytyvät kesän ekasta jäätelöstä ja puristelevat reisissään olevaa olematonta läskiä peilin edessä. Suutun, kun joku sanelee, miltä tytön tai pojan kuuluu näyttää. Ja, mikä merkitsevintä, en edes puolla sellaisten ihmisten laihduttamista, joilla laihduttamiseen periaatteessa olisi syytäkin.  Miksi laihduttaa, kun ihmisen onnellisuus on paljon muusta kiinni? Miksi laihduttaa, kun voi sen sijaan hyväksyä itsensä? Se on kauaskantoisempaa. Jos laihduttaa, se täytyy tehdä itsensä takia, ei muiden. Sillä muiden takia useimmat laihduttavat. Tyttöjä, poikia, terkkareita varten. Kelvatakseen itselleen ja sitä kautta muille.

Syömishäiriöitäkin on niin monenlaisia. Siihen on onneksi herätty viime aikoina. On ollut anoreksia ja bulimia, jonkin aikaa BED ja ortoreksia. Mutta syömisongelmasta voidaan puhua myös, jos jokaista suupalaa täytyy erikseen pohtia ja kaikesta syömästään tuntee huonoa omaatuntoa. Ja syömisongelmaista toimintaa on, kun yrittää laihduttaa ja ajatukset pyörivät ruuassa, ja sitten soimataan itseä, kun paino ei putoa. Kun itsensä arvostaminen on kiinni painosta. Ei syömishäiriö ole mikään laihojen ihmisten sairaus, eikä syömishäiriötä tarvitse todistaa olemalla laiha. Se pitäisi kaikkien syömisongelmista kärsivien tiedostaa. Jos jokin asia tuottaa pahaa oloa, se on ongelma. Ennen kaikkea on hyvä, että poikien syömishäiriöistä on viimein alettu puhua. Vaikka suurin osa sairastuneista on tyttöjä, pieni osa on myös poikia, ja he tarvitsevat apua ja tukea ja tietoa yhtä lailla.

Itseinhoon hukkuu niin paljon hyvää. Kun pitää itseään niin kuvottavana, ei uskalla tehdä asioita joista unelmoi, tai edes välttämättä asioita jotka olisi pakko tehdä. Tiedostaa itsensä liian tarkkaan. Tragikoomista on, että kaikkia itseään inhoavat ihmiset ovat oikeasti ihania. Heidän pitäisi vain tajuta se.

Olen kaunis. Pidän itsestäni hurjasti. Minulla on isot rinnat ja leveä lantio, sellaista ihanaa pyöreyttä ja pehmeyttä, josta itse pitäisin naisessa. Se ei ehkä ole kauneusihanteiden mukaista, mutta se on sitä mistä itse pidän. Ei kauneutta ole vain yhdenlaista. Jos miellytän omaa silmääni, miksi en miellyttäisi jonkun toisen silmää? Ja taas - entä vaikka en miellyttäisikään? Ei minun kehoni kenellekään kuulu. Minulla on oikeus koskemattomuuteen. Lisäksi olen tajunnut, että jos jokainen hyväksyisi seurustelukumppanikseen ainoastaan laihan naisen tai lihaksikkaan miehen, suurin osa viettäisi elämänsä sinkkuna.

Ymmärrän, että kuulostan ihan sormi pystyssä saarnaavalta tädiltä. Kerron tämän tarinan oikeastaan siksi, että tiedän, miltä tuntuu inhota itseään sen takia, miltä näyttää. Ja tiedän, miten paljon onnellisuutta lisää se, kun oppii hyväksymään itsensä. Se ei tietenkään tapahdu tuosta vain, mutta se on kaiken vaivan arvoista. Paljon arvokkaampaa kuin laihduttaminen ja itsensä rääkkääminen.

Painoa en enää juuri ajattele. Masennuslääkityksen myötä olen lihonut hiukan mutta viis siitä. Olen silti kaunis. Töissä söin hyvällä omallatunnolla rippeet jäätelöpurkkien kansista työkaverini kanssa, enkä tuntenut sekuntiakaan huonoa omaatuntoa. Mansikkajäätelö ja lämmin kesäpäivä kuuluvat onnellisuuteen. Sen sijaan onnellisuuteen eivät kuulu mitkään suureet, eivät kalorit, grammat tai sentit.

Minua eivät rajoita sellaiset asiat. 

Vaikka pituuskasvu olisi loppunut, keho ja sen muutokset ovat vasta alkutekijöissään. Uskokaa pois. Kasvuikään laihduttaminen ei kuulu.

Tämä on paras kommentti painoahdistukseen, minkä olen ikinä nähnyt. Mutta huomatkaa yksi asia: paitsi että Doven mallit ovat normaalipainoisia, he myös hymyilevät.

Rakastakaa itseänne, rakastakaa niin että sydämessä tuntuu,

- Aoda