Jos olenkin ruma

Joinakin päivinä mietin: jos olenkin ruma, niin mitä se merkitsee?

Se merkitsee ainakin sitä, etten pääse mukaan siihen suureen naiseuden eetokseen, johon naiset, minäkin, niin kovasti tahtovat. Tahtovat, jotta saavat olla rauhassa pilkalta, ja jotta saavat ihmisarvon.

Se merkitsee sitä, että minun on pyrittävä koko ajan parempaan ja paikattava itseäni jollakin, jos olenkin ruma. Se merkitsee, että minulla on elämässäni sellaisia haasteita, joita kauniilla ihmisillä ei ole. 

Se on merkinnyt kaikenlaista, sillä ehkä siksi olen ollut piinaajilleni niin helppo maalitaulu; minusta on ollut helppoa löytää vikoja, joista pilkata, joiden varjolla pilkata. 

Jospa olenkin oikeasti ruma. Jospa minulla on rujo keho, epämuodostuneet kasvot, jospa haisen pahalta, jospa olen kaikin puolin epämiellyttävä. Ehkä se selittää jotain, ehkä kaiken. Ehkä sen, että muut lapset ovat juosseet pois luotani ja muut nuoret ovat heittäneet minua esineillä. Sen se selittäisi, jos oikeasti olenkin ruma. Se voisi selittää useita vastoinkäymisiä elämässäni.

Ja siten on ilmiselvää, että jos olisin kaunis, kaikki ongelmani ratkeaisivat. Jos olisin laiha, minua rakastettaisiin. Jos olisin ihastuttava, minä olisin arvokas, niin minä ajattelen. 

Niin, niin minä mietin. Ehkä minä olenkin oikeasti ruma.

Mutta sitten taas.

Ja jos oikeasti olenkin ruma

niin entä sitten?

Sillä vaikka olisinkin ruma, olisin silti paljon enemmän kuin kukaan koskaan pystyisi näkemään. Kukaan ei näe pääni sisään, eivät pilkkaajat, eivät arvostelijat; eivät tiedä, mitä kaikkea siellä liikkuu. Ajatuksia, tunteita.

Ne eivät näe minua kokonaan. Ne eivät kuule hersyvää nauruani, joka kaikuu seinissä sointuvana ja aitona. Ne eivät tunnusta sisäelimiäni, jotka toimivat moitteettomasti ja ovat aina minun puolellani. Ne eivät huomaa ystävällisiä eleitä, sitä miten puhun asiakaspalvelijoille, sitä miten annan paikkani vanhukselle bussissa. Ne eivät tunne rakkauttani, sitä syvää ihanaa pehmeää, jota tunnen läheisiäni kohtaan. Ne eivät tiedä puoliakaan siitä, mitä kaikkea luon, kun pääsen näppäimistön äärelle. Ne eivät tiedä mitä kaikkea olen käynyt läpi. Eivät mitään siitä, eivät mitään tästä mitä minä nyt teen.

Jos olenkin ruma, ulkoa halutaan määrittää minun arvoni (ruma nainen: sinä et ole mitään) mutta minun arvoni ei määräydy niin. Minä olen tasan niin arvokas kuin muutkin, ja minä kannan itseni niin, hautaan asti minä kannan itseni niin.

Jos olenkin ruma, olen silti paljon enemmän kuin kukaan koskaan edes saa tietää. 

Ja jos sitten olenkin ruma, rakastatko minua silti?

Vaikka rintani roikkuisivat ja reiteni olisivat raskausarvilla, niin silti? Vaikka vatsani olisi iso? Vaikka nenäni olisi kyömy? Vaikka katseeni harittaisi? Vaikka minulla olisi finnejä, pisamia, kesakoita?

Vaikka minusta tulisi eritteitä, vaikka verta vuotaisi kerran kuussa?

Sittenkin kun olen synnyttänyt? Sittenkin kun olen vanha ja ruttuinen?

Niin silti?

Minä tiedän, että sinä rakastat. Ja vain sillä on merkitystä nyt.

I thought that being skinny was the answer to all my problems
I thought if you found me pretty then I'll be fine
I thought if you love me I'll be your person
It's only if you wanted me but I have peace of mind

I thought that being smart meant impressing other
I thought growing up meant crossing the lines
Thought I had to be someone in order for you to like me
Couldn't see I already was long before you crossed my mind

So if I'm ugly, well I'm
So much more than that I'm
So much more than you'll ever know
Oh if I'm ugly, I am
Still so much more than that I'm
So much more than you'll ever know