Minä esitin yhden toiveen, rukoilin yhden rukouksen. Se meni näin: anna minun pitää tämä; anna yksi lupaus, joka pitää; anna yksi asia, joka pysyy.
Rukouksiini, jos vastattiin, se peruttiin.
Minä elän partaterän päällä. Jokainen askel voi mennä vikaan, jokainen virhe viiltää syvän haavan. Horisontti väikkyy tuhannen pilven takana, mutta on siellä jossain.
Minua ei ole, jos en kirjoita, ja hädin tuskin pystyn enää kirjoittamaan. Minua ei ole. Vain sanoista voin olla todellinen.
Ne käskevät ajattelemaan tulevaa elämää, kurkottamaan tulevaisuuteen, päästämään irti menneestä, päästämään irti siitä, joka ei halua jäädä. Minä olen väsynyt aloittamaan alusta; enkä minä tahdo elää enää tulevassa. Tämä on se tulevaisuus jonka varaan laskin, ja joka minut petti.
Ne käskevät olemaan rohkea. Konstiko on olla rohkea sille, joka ei pelkää, ja konstiko on sanoa. Minä pelkään. Minä olen pienistä pienin ja heikoista heikoin, eikä kukaan voi auttaa. Minä pelkään kuolemaa, ja juuri nyt metsässä kukkuu käki.
Silti metsä on se, joka minut nyt ottaa vastaan, askel askeleelta. Metsä on ainut paikka, joka ei vaadi mitään, ja silti se vastaa minulle, kun minä vuodatan sille suruja. Sammal imee kyyneleeni, tuuli silittää tukkaa.
Maailmanpuun latvassa tyttö ohutta lankaa neuloo
kultakankaaseen
Kun lanka katkeaa
kyyneleistä valutamme jokea
Käki kukkuu sille,
jota kohtalo odottaa
Suomalmia järven pohjassa
Kraatterijärven rannalla asuu
rajahaltija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti