Mä olen kyllästynyt pelkäämään

Niin kovin isoja sanoja. Niin kovin kauniita sanoja. Mies latelee niitä ja minä haukon henkeä.

Kirjoittaisin ne tähän jos pystyisin. Olenkohan koskaan kuullut mitään niin kaunista. Että joku sanoo jotain niin kaunista minusta.

Olisiko helpompi ottaa vastaan, jos hän sanoisikin jotain rumaa?

Omat sanani eivät tule, mutta ne ovat sisälläni. Kirjoittaisin ne tähän jos pystyisin. Ollakseni verbaalisesti niin notkea olen joskus sanojen kanssa täysi tumpelo. Miten ne jäävät aina sisääni, miten ne aina jäävät puolimatkaan, en saa niitä ulos edes tähän.

Vain käsien sisällä minä voin hengittää turvaa.

Minua pelottaa.

Pelkään, kun en osaa hallita, järkeillä. Yksi plus yksi, olisipa se niin, ja voisin selittää sen, kirjoittaa sen tähän. Mutta ei rakkaus ole matematiikkaa, rakkaus on luonnonvoima.

Anna minulle toivoa. Pidä minut järjissäni. 

Onko onni tarkoitettu kaikkia varten?

Minun elämäni, minun elämäni. Turun kadut, bussi 32. Unohdan aina sateenvarjon. Liian paljon kirjoja, liian vähän aikaa. Uusi terapia. Äiti lähetti postissa villasukat. Tilaan kaikesta huolimatta sanomalehteä. Aamuisin juon kahvia seisaaltaan ja katselen sälekaihdinten raosta puistoa, minun pitää nyt herätä ja ottaa tämä elämä. Tämä on minun elämäni.

Elämä tuntuu aivan erilaiselta nyt. Sillä on suunta ja päämäärä, ja minä olen menossa sitä kohti. Valmistun toukokuussa aineenopettajaksi, niin se on. Olen haaveillut siitä pitkään, ja pian se tapahtuu, harjoittelukoulussani oppilaat sanovat minua opeksi. Minusta tuntuu erikoiselta seistä siellä luokassa, selittää aiheen ja teeman eroa ja olla siinä hyvä. Unelmat toteutuvat, ja minä olen kauhuissani. Miksi kaiken pitää tapahtua niin yllättäen, ja niin täysillä?

Minulle annetaan kauhea määrä onnellisuutta. Minun pitää osata ottaa se vastaan. Minun pitäisi osata olla ahneempi. Useimmat ihmiset osaavat, he kauhovat oikein kaksin käsin muidenkin edestä. 

Mutta kunpa luottaisin edes itseeni. En luota enää edes itseeni.

Minä yritän luottaa. Häneen, tähän, elämään. Minun on tehtävä se joskus, ja minä päätän tehdä sen nyt.

Minä päätän niin.

Mä huudan mä valvon

mä huonoa palvon

mä uuvun mä luovun

en tee mitä pitää

ja mitään en muista

sovituista

turtua haluan

valua pois hämärään

se kaikki saa sut vielä väsymään

Mut jos et välitä siitä

mä tuun sun syliin ja jään

Mä olen kyllästynyt pelkäämään

ja mä en välitä muusta

mutta jos vain suostut, mä jään

(Maija Vilkkumaa: Mä jään)