Mistä taivas alkaa ja miksi kaikki loppuu

Lainaus maahanmuuttokriittisen henkilön (natsin) Facebook-kommentista:

"Kaikki lähtee pienistä asioista. Pienilläkin teoilla jokainen ihminen voi jokapäiväisessä elämässän osoittaa kuinka halveksittu ja vihattu joku tietty ihminen on. Jokainen ihminen voi olla oman elämänsä kiusaaja, eikä siihen tarvita suuria ihmetekoja. Pienillä teoilla, pienellä kiusaamisella voi ihmisen elämästä tehdä helvetin. Koulukiusaajan ABC toimii aivan yhtä hyvin matun erisämisessä yhteikunnasta kuin se toimii sosiopaatin kahvipöytäkeskustelussa, jossa joku jo muutenkin reppana eristetään nurkkaan ja ajetaan lopulta lääkkeillä tehtyyn itsemurhaan."

Maailma on nyt niin täynnä vihaa, että ihmiskunta hukkuu siihen pian. Minun silmäni ovat auenneet. Toden totta, olemassa on ihmisiä, jotka haluavat toisen ottavan hengen itseltään. Olen ollut naiivi, kun olen ajatellut, ettei kukaan oikeasti halua pahaa.

Hetkittäin poden pahaa oloa siitä, että olen antanut toisten ihmisten tehdä minulle juuri näin. Minua on satutettu, ja sitten olen inhonnut itseäni, jopa satuttanut. Vaikka sitä ne ihmiset juuri haluavat, ne haluavat, että vihaat itseäsi! Ne haluavat, että sinulla on paha olla! Minusta on surullista, että olen alistunut siihen. Toisaalta ei ole helppoa pitää päätä pystyssä, kun kaikki painavat sitä koko ajan alaspäin.

Kiusaajien - niiden ihmisten, jotka tekevät toisille pahaa - ajatusmaailmassa jokainen ihminen ei ole yhtä arvokas. Heidän mielestään on ihmisiä, joita on oikeus satuttaa ilman sen suurempaa syytä. Heidän mielestään heillä on oikeus sellaiseen. On olemassa ihmisiä, jotka kokevat elämäntehtäväkseen tehdä toisten olon mahdollisimman kurjaksi, ja he saavat siitä jotain tyydytystä. Jos jotain voisin kiusaajilta kysyä, kysyisin: Miksi sinulle tulee hyvä olo siitä, että toiselle tulee paha olo?

Eivätkä he koskaan tunne huonoa omaatuntoa. He uskovat, että heidän teoilleen on oikeutus. Se on minusta vaikeaa ymmärtää. Me kiltit tytöt (minä ja suuri osa lukijoista) tunnemme huonoa omaatuntoa, kun toimimme omaksi parhaaksemme ja luulemme olevamme itsekkäitä. Sitten on näitä ihmisiä, jotka satuttavat menemään eivätkä koskaan mieti, meneekö jokin pieleen.

Ja sitten meille, joita satutetaan, vielä sanotaan: ajattele sitä toista ihmistä, sillä voi mennä tosi huonosti, sillä voi olla ongelmia. Yritä ymmärtää sitä toista ihmistä, yritä ymmärtää hänen tekojaan.

Kirjallisuuskurssille luimme juuri Anni Swanin nuortenromaanin Iris rukka. Romaanissa orpotyttö Iris lähetetään sukulaistensa luo kaupunkiin ja joutuu kiusaamisen kohteeksi niin sukulaistensa kuin koulutoveriensa taholta. Romaanin lukija on vahvasti Iriksen puolella, sillä Iris on lämmin, eloisa ja hyväntahtoinen. On vaikeaa ajatella, että joku tieten tahtoen asettuisi kiusaajien puolelle. Kun luemme tai katsomme vastaavanlaista teosta, jossa joku joutuu alistetuksi, vaikka ei tee kenellekään pahaa, asetumme tämän heikon henkilön puolelle ja toivomme, että hänelle käy hyvin.

Miksi tosielämässä toimimme niin helposti toisin? Miksi samat ihmiset, jotka säälivät Iris rukkaa, voivat pilkata jotain oman elämänsä henkilöä, joka jollain lailla on erilainen?

Kirjoissa ja elokuvissa näemme tilanteen ulkopuolelta, objektiivisesti. Silloin on kai helpompaa toimia oikein.

Tosi elämässä potkitaan päähän sitä ihmistä, jolla menee jo valmiiksi huonosti. Ei kai kukaan ryhdy kiusaamaan vahvaa ihmistä, jolla menee hyvin. Kohteeksi joutuu ihminen, joka on helppo murtaa. Minun kohdallani se kävi noin vain. Naks, ja minä murruin.

Joskus mietin, avautuvatko kiusaajieni silmät ikinä. En tehnyt heille koskaan mitään pahaa. Silti he vihasivat minua.

Lapsena päätin, etten sano koskaan kenellekään pahasti. Muistan koulusta tyttöjä, jotka korottivat itseään sanomalla ilkeästi muille. Päätin, etten koskaan halua olla heidän kaltaisensa. Ja niin minusta tuli se joka tuli, kiltti tyttö, jonka päältä jokainen saa kävellä ja jota kaikki saavat satuttaa. En vielä lapsena tiennyt, että on kahdenlaista ilkeyttä: tarpeetonta ja tarpeellista. Tarpeellista ilkeys on silloin, kun pitää puolustaa itseään. Silloin on oikeus sanoa pahasti, eikä se tee minusta huonoa ihmistä.

Olen potenut huonommuuden- ja alemmuudentunnetta, mikä on ilmennyt blogissakin usein. Poden edelleen, ei sillä. Ajattelen, että toimin aina yrityksistä huolimatta epäeettisesti ja suvaitsemattomasti. Pari päivää sitten sain kuitenkin uudenlaisen ajatuksen: Jos joku ihminen toimii väärin ja epäeettisesti, niin eikö juuri kiusaaja? He eivät edes yritä olla toisia kohtaan hyviä ja reiluja. Miksi minä olisin huonompi kuin kiusaaja(ni)?

En minä ole heitä huonompi ihminen siksi, että olin heikko ja murrettavissa. He olivat huonoja ihmisiä, tunnekyvyttömiä ja itsekkäistä, kun purkivat omat ongelmansa toiseen ihmiseen niin, että se toinen ihminen hajosi. He olivat huonoja, minä en ollut.

Minä olen loppuun asti heikomman puolella.

Joo, pitäis järkevä olla jo

olla aikuinen, mutten oo

On anteeksianto tärkeää

mutta jos noin kusipää kuten sä

Näätkö mitään mun kädessä?

Näätkö tän veitsen

mä oon teroittanut

Miksi sä teit sen?

Sä muutit mut

Kusipää kun kuolee

jossain syntyy uus

- Maija Vilkkumaa

- Aoda

Ps. Tämä teksti on kirjoitettu pienen tunnekuohun ja kyynisyyden vallassa. Toivon, etten loukkaa ketään. Olen kuitenkin aika väsynyt siihen, että kiusaajia pitää jotenkin ymmärtää.