2016 - unelmien toteuttamisen vuosi?

Vuosi 2012 oli epävarmuuksien vuosi.

Vuosi 2013 oli sairastumisen vuosi.

Vuosi 2014 oli pysähtymisen vuosi.

Vuosi 2015 oli muutosten ja eteenpäin kulkemisen vuosi.

Olisiko 2016 unelmien toteuttamisen vuosi? 

Eräässä masennusta käsittelevässä kirjassa sanottiin, että masennusta sairastavan ihmisen kannattaa unelmoida ja tehdä listoja asioista, joita haluaa tehdä tulevaisuudessa. Ainakin kannattaa listata asioita, joita tekisi, jos masennusta ei olisi. Osittain siksi tykkään itse tehdä listoja haaveista ja suunnitelmista, tänne blogiin ja muutenkin.

Suunnitelmissa ensi vuodelle olisi ainakin seuraavia asioita:

Kandiksi valmistuminen

Kanditutkinnon pitäisi tulla kasaan keväällä. Olen siitä todella iloinen.

Maisteriopintojen aloittaminen

Maisteriopinnot kielen opettamisen linjalla alkavat syksyllä 2016!

Matka Saksaan

Hain stipendiä, jonka turvin pääsisin kesäksi opiskelemaan Saksaan. Saan stipendin tai en, aion lähteä elokuuksi matkalle Keski-Eurooppaan. Erityisesti Saksa on minulle rakas maa. Haaveilen usein matkustamisesta, ja ensi kesänä on oikea aika alkaa toteuttaa haaveita.

Vierailu Anne Frank -talossa

Anne Frank on henkilönä kiinnostanut minua viime kesästä, jolloin luin hänen elämäkertansa. Siksi aion kesällä matkustaa Amsterdamiin ja vierailla talossa, jossa hänen perheensä piileskeli natseilta 40-luvulla.

Vierailu keskitysleirimuseossa

On tärkeää muistaa historia.

Käsikirjoituksen lähettäminen kustantajalle

Romaanini alkaa valmistua. Jos en ikinä yritä tarjota tekstejäni julkaistaviksi, ei niitä sitten ainakaan julkaista. Tuli mitä tuli.

MacBookin hankkiminen

Vähän ehkä materialistinen suunnitelma, mutta olen jo pitkään haaveillut koneesta, joka kulkisi helposti laukussa mukana, niin että voisin vaikkapa työskennellä tai kirjoittaa vaihtelevassa ympäristössä.

Uuden kielen aloittaminen

Olen pitkään jo halunnut opetella vielä jotakin kieltä. Alan kallistua ranskan kannalle, vaikka kieli tiettävästi on tosi vaikea. 

Tervehtyminen

Haluan pysyä terveenä ja pitää masennuksen niin kaukana itsestäni kuin mahdollista. Vaikka haluan tehdä paljon asioita, opiskella ahkerasti ja kehittää itseäni, en anna minkään asian mennä terveyteni ohi. En enää ikinä halua palata aikaan, jona elämässä ei ollut lainkaan iloa.

Ja ekstrana UUDENVUODENLUPAUKSENI: 

Loppu se jatkuva somettaminen prkl!

Paramore - Future

Toivotan kaikille kaikkea ihanaa vuoteen 2016!

- Aoda

2015 - eteenpäin menemisen vuosi

Vuosi 2015 oli todella, todella hyvä, kun ottaa huomioon, millaista elämä on viime aikoina ollut. Olen tänä vuonna kokenut onnea ja saanut elämääni paljon hyvää, ymmärtänyt paljon uusia juttuja ja alkanut tuntea, että ehkä sittenkin selviän. Vaikka pahojakin asioita on tapahtunut, jätän tämän vuoden taakseni hyvillä fiiliksillä.

Tässä siis, kun niin kovin listoista tykkään, listattuna parhaita asioita vuodelta 2015!

Myrkyllisten ihmissuhteiden lopettaminen

Viimein tein sen ja lähdin. Lopetin ystävyyssuhteet, jotka aiheuttivat enemmän pahaa kuin hyvää. Päätös oli vaikea, kun ottaa huomioon, miten kauan olimme olleet ystäviä. Lähdettyäni aloin kuitenkin voida niin paljon paremmin, etten enää hetkeäkään pohdi, oliko päätös oikea.

Muutto uuteen asuntoon

Asuin kolme vuotta isoisäni omistamassa asunnossa sen aikaa kun hän oli ulkomailla. Nyt hän muutti takaisin Suomeen ja tarvitsi itse asuntoa, mutta oli jo etsinyt minulle uuden, ennen kuin edes ilmoitti, että pitää muuttaa pois! Uuteen asuntoon muuttaminen tapahtui aikana, jona kaikki asiat olivat muutenkin myllerryksen alla, ja se tuntui elämänmuutoksen viimeistelyltä.

Liikunnan lisääminen

Pääsin viimein (koululiikunnan aiheuttamista) liikuntapeloista ja uskalsin mennä esimerkiksi tanssitunneille ilman pelkoa arvostelusta. Sekin kohensi oloani, ja nykyään käytään jumpassa noin kolme kertaa viikossa. 

Masennuksen hellittäminen

Elämässäni on nykyään jonkin verran iloa! Teen nykyään asioita, joista nautin, enkä koko ajan toivo, että päivä olisi jo ohi. Itse asiassa nousen aamuisin ihan mielelläni sängystä.

Siskot

Siskot-ryhmä Turvapaikassa tarjosi vertaistukea muilta elämän riepottelemilta nuorilta naisilta. Ryhmän jäsenistä tuli ryhmän loputtua hyviä ystäviäni, joita tapaan edelleen säännöllisesti.

Ruisrock!

Sain kamalan auringonpistoksen ja oksensin invarampin viereen. Vietin tipatonta enkä ollut juonut. Järkkärit tulivat kyselemään, pystynkö kävelemään, ja puhalluttivat. He epäilivät, toimiiko alkometri, kun se näyttikin nollaa... Nyt jälkeenpäin juttua on hauska muistella. Erityisesti Jenni Vartiaisen keikka teki vaikutuksen, muita ihania olivat Sanni, Haloo Helsinki! ja Apulanta.

Menestys koulussa

Keväällä olin aika stressaantunut koulujutuista. Muistan kesätöiden alettua jännittäneeni, mahtavatko tentit mennä läpi ollenkaan. Sainkin kaikista korkeimman arvosanan, eli olin taas aika pahasti aliarvioinut itseäni... Myös nyt syyslukukaudella koulussa on mennyt tosi hyvin, ja olen nauttinut opiskelusta.

Uiminen Aurajoessa

Yhtenä harvinaisena lämpimänä päivänä pulahdin spontaanisti uimaan jokeen kesken kävelylenkin. Se oli ikimuistoista ja ihanaa, esimerkki juuri sellaisesta ilosta ja elämänhalusta, jota elämääni kaipaan.

Kaverin synttärijuhlat

Kaverini 22-vuotisjuhlat olivat kivoimmat juhlat, joissa olen ollut naismuistiin. Jaksoin juhlia myöhään yöhön, olin sopivan humalassa ja seura oli tosi mukavaa.

Kaikki aikanaan

Ei voi muutakaan

Ota kaikki vastaan

mitä tarjotaan

Ei voi muistoja

pyyhkii kokonaan

vaan hitaasti ja hiljaa

opit luopumaan

Elämä se näyttäytyy näin - 

ovina joita sulkee

ovina joista kulkee

eteenpäin

Toivottavasti saitte elämäänne vuodesta 2015 paljon hyvää!

Jos ette, toivottavasti se ainakin opetti.

Olette tärkeitä.

- Aoda

Jos olin matkalla, en enää tiedä, minne

Pari päivää sitten minut valtasi käsittämätön negatiivinen tunne, kun kuulin, että tuttavani odottaa lasta. Tunteeseen sisältyi vahvasti kateutta mutta myös jonkinlaista harmia ja alemmuudentunnetta, vaikka en edes vielä haluaisi lasta. Tunne joka tapauksessa oli hyvin epämääräinen.

Tuttavaani kadehdin siksi, että hänen elämänsä tuntui olevan niin valmista. Ihana mies ja omakotitalo ja ammatti, ja nyt tulee vielä lapsi. Tietoinen lapsen hankkiminen yhdistyy mielessäni jotenkin sellaiseen, että elämä on saatu riittävän turvalliseksi ja stabiiliksi, että voi ottaa toisen ihmisen mukaan menoon.

Harmi ja alemmuudentunne taas tulivat siitä, ettei oma elämäni ole sellaista ollenkaan. Hillun vaan jossain yliopistolla ja roikun keskinkertaisessa parisuhteessa, koska en osaa erotakaan. Haaveilen kirjailijan urasta, kun toiset tekevät oikeita asioita (ja oikeita töitä). Jotenkin tunnen itseni vielä niin hirveän lapselliseksi, kun tuhlaan elämääni kirjastossa pohdiskelemassa maailman jännitävyyttä sen sijaan että olisin kiinni tosielämässä, työssä ja kauppareissuissa ja matkustelussa, niin kuin muut.

Olen myös kateellinen siitä, että tuttavallani on mies, jonka kanssa suunnitella perhettä. En ole oikeastaan ikinä kuvitellut, että lapset hankitaan yhdessä miehen kanssa; pikemminkin ajattelin, että mies on lapsen alku ja minä jatkan siitä, yksin ja ilman tukea, koska mieheen ei ole sitten enää luottaminen. Kumppanini on sanonut suoraan, ettei jaksa tukea minua jos romahdan. Tuntuu niin epäreilulta, että jotkut naiset löytävät miehen, joka on heidän kanssaan myös vastoinkäymisissä.

Yritin tietysti iloita tuttavani puolesta, mutta uutinen vain nosti esiin kysymyksiä omasta elämästäni.

Minun pitäisi erota. Itseni tähden. Tämä ei ole sitä, mitä elämältä tahdon.

Jos olin matkalla,

en enää tiedä, minne

ja viekö tää tie

koskaan perille

Iloista loppuviikkoa!

- Aoda

Mistä taivas alkaa ja miksi kaikki loppuu

Lainaus maahanmuuttokriittisen henkilön (natsin) Facebook-kommentista:

"Kaikki lähtee pienistä asioista. Pienilläkin teoilla jokainen ihminen voi jokapäiväisessä elämässän osoittaa kuinka halveksittu ja vihattu joku tietty ihminen on. Jokainen ihminen voi olla oman elämänsä kiusaaja, eikä siihen tarvita suuria ihmetekoja. Pienillä teoilla, pienellä kiusaamisella voi ihmisen elämästä tehdä helvetin. Koulukiusaajan ABC toimii aivan yhtä hyvin matun erisämisessä yhteikunnasta kuin se toimii sosiopaatin kahvipöytäkeskustelussa, jossa joku jo muutenkin reppana eristetään nurkkaan ja ajetaan lopulta lääkkeillä tehtyyn itsemurhaan."

Maailma on nyt niin täynnä vihaa, että ihmiskunta hukkuu siihen pian. Minun silmäni ovat auenneet. Toden totta, olemassa on ihmisiä, jotka haluavat toisen ottavan hengen itseltään. Olen ollut naiivi, kun olen ajatellut, ettei kukaan oikeasti halua pahaa.

Hetkittäin poden pahaa oloa siitä, että olen antanut toisten ihmisten tehdä minulle juuri näin. Minua on satutettu, ja sitten olen inhonnut itseäni, jopa satuttanut. Vaikka sitä ne ihmiset juuri haluavat, ne haluavat, että vihaat itseäsi! Ne haluavat, että sinulla on paha olla! Minusta on surullista, että olen alistunut siihen. Toisaalta ei ole helppoa pitää päätä pystyssä, kun kaikki painavat sitä koko ajan alaspäin.

Kiusaajien - niiden ihmisten, jotka tekevät toisille pahaa - ajatusmaailmassa jokainen ihminen ei ole yhtä arvokas. Heidän mielestään on ihmisiä, joita on oikeus satuttaa ilman sen suurempaa syytä. Heidän mielestään heillä on oikeus sellaiseen. On olemassa ihmisiä, jotka kokevat elämäntehtäväkseen tehdä toisten olon mahdollisimman kurjaksi, ja he saavat siitä jotain tyydytystä. Jos jotain voisin kiusaajilta kysyä, kysyisin: Miksi sinulle tulee hyvä olo siitä, että toiselle tulee paha olo?

Eivätkä he koskaan tunne huonoa omaatuntoa. He uskovat, että heidän teoilleen on oikeutus. Se on minusta vaikeaa ymmärtää. Me kiltit tytöt (minä ja suuri osa lukijoista) tunnemme huonoa omaatuntoa, kun toimimme omaksi parhaaksemme ja luulemme olevamme itsekkäitä. Sitten on näitä ihmisiä, jotka satuttavat menemään eivätkä koskaan mieti, meneekö jokin pieleen.

Ja sitten meille, joita satutetaan, vielä sanotaan: ajattele sitä toista ihmistä, sillä voi mennä tosi huonosti, sillä voi olla ongelmia. Yritä ymmärtää sitä toista ihmistä, yritä ymmärtää hänen tekojaan.

Kirjallisuuskurssille luimme juuri Anni Swanin nuortenromaanin Iris rukka. Romaanissa orpotyttö Iris lähetetään sukulaistensa luo kaupunkiin ja joutuu kiusaamisen kohteeksi niin sukulaistensa kuin koulutoveriensa taholta. Romaanin lukija on vahvasti Iriksen puolella, sillä Iris on lämmin, eloisa ja hyväntahtoinen. On vaikeaa ajatella, että joku tieten tahtoen asettuisi kiusaajien puolelle. Kun luemme tai katsomme vastaavanlaista teosta, jossa joku joutuu alistetuksi, vaikka ei tee kenellekään pahaa, asetumme tämän heikon henkilön puolelle ja toivomme, että hänelle käy hyvin.

Miksi tosielämässä toimimme niin helposti toisin? Miksi samat ihmiset, jotka säälivät Iris rukkaa, voivat pilkata jotain oman elämänsä henkilöä, joka jollain lailla on erilainen?

Kirjoissa ja elokuvissa näemme tilanteen ulkopuolelta, objektiivisesti. Silloin on kai helpompaa toimia oikein.

Tosi elämässä potkitaan päähän sitä ihmistä, jolla menee jo valmiiksi huonosti. Ei kai kukaan ryhdy kiusaamaan vahvaa ihmistä, jolla menee hyvin. Kohteeksi joutuu ihminen, joka on helppo murtaa. Minun kohdallani se kävi noin vain. Naks, ja minä murruin.

Joskus mietin, avautuvatko kiusaajieni silmät ikinä. En tehnyt heille koskaan mitään pahaa. Silti he vihasivat minua.

Lapsena päätin, etten sano koskaan kenellekään pahasti. Muistan koulusta tyttöjä, jotka korottivat itseään sanomalla ilkeästi muille. Päätin, etten koskaan halua olla heidän kaltaisensa. Ja niin minusta tuli se joka tuli, kiltti tyttö, jonka päältä jokainen saa kävellä ja jota kaikki saavat satuttaa. En vielä lapsena tiennyt, että on kahdenlaista ilkeyttä: tarpeetonta ja tarpeellista. Tarpeellista ilkeys on silloin, kun pitää puolustaa itseään. Silloin on oikeus sanoa pahasti, eikä se tee minusta huonoa ihmistä.

Olen potenut huonommuuden- ja alemmuudentunnetta, mikä on ilmennyt blogissakin usein. Poden edelleen, ei sillä. Ajattelen, että toimin aina yrityksistä huolimatta epäeettisesti ja suvaitsemattomasti. Pari päivää sitten sain kuitenkin uudenlaisen ajatuksen: Jos joku ihminen toimii väärin ja epäeettisesti, niin eikö juuri kiusaaja? He eivät edes yritä olla toisia kohtaan hyviä ja reiluja. Miksi minä olisin huonompi kuin kiusaaja(ni)?

En minä ole heitä huonompi ihminen siksi, että olin heikko ja murrettavissa. He olivat huonoja ihmisiä, tunnekyvyttömiä ja itsekkäistä, kun purkivat omat ongelmansa toiseen ihmiseen niin, että se toinen ihminen hajosi. He olivat huonoja, minä en ollut.

Minä olen loppuun asti heikomman puolella.

Joo, pitäis järkevä olla jo

olla aikuinen, mutten oo

On anteeksianto tärkeää

mutta jos noin kusipää kuten sä

Näätkö mitään mun kädessä?

Näätkö tän veitsen

mä oon teroittanut

Miksi sä teit sen?

Sä muutit mut

Kusipää kun kuolee

jossain syntyy uus

- Maija Vilkkumaa

- Aoda

Ps. Tämä teksti on kirjoitettu pienen tunnekuohun ja kyynisyyden vallassa. Toivon, etten loukkaa ketään. Olen kuitenkin aika väsynyt siihen, että kiusaajia pitää jotenkin ymmärtää.