Pinnan alla: Muutoksia

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Muutoksia

Elämäni on sellaisella muutoksen syklissä, etten pysy itse enää perässä.

Tänään kuulin, että elokuussa edessä on muutto. Olen asunut sukulaiseni omistamassa asunnossa kolme vuotta, nyt hän tarvitsee asuntoa itse. Ei mennyt aikaakaan, kun hän jo soitti ilmoittaakseen löytäneensä minulle suhteilla jo uuden asunnon. Se on vain kivenheiton päässä vanhasta ja tosi lähellä yliopistoa.

Puistattaa. Toisaalta tätä minä odotin, tätä, että koko elämä muuttuu, että jotain tapahtuu. Kaikki vaati niin suurta muutosta. Tässä se on ja se on niin totta, että minua huippaa. Mutta minähän päätin ottaa vastaan kaiken uuden, sen mitä elämä tarjoaa.

Tietysti olen surullinen, kun joudun muuttamaan minulle rakkaaksi tulleesta asunnosta. Mutta suren sitä sen tunnesiteen kautta, joka omaan kotiin muodostuu; en niinkään muista syistä. Uudessa paikassa jokin merkityksellinen voi alkaa. Samoin ajattelen, että uuteen paikkaan muuttaminen voisi olla lopullinen irtautuminen vanhasta elämästä, jolla ei ole enää mitään hyvää tarjottavana. Minun on syytä puhdistautua, pestä kaiken vanhan tomut pois päältä, eikä muuttaminen ole ollenkaan huono aloitus. Haaveilin aina lähdöstä Helsinkiin, mutta muutan vain saman kaupungin sisällä. Mutta sekin jo riittää.

Huonot asiat seurasivat toinen toistaan. Ero, paniikkikohtaukset, kivut, raskas kesätyö, yksinäinen kesä, masennus, itsetuhoisuus, väsymys, petetty luottamus. Nyt hyvät asiat seuraavat toisiaan: uusi parisuhde, uudet ystävät, oivallukset, eheytyminen, kiva kesätyö, hyvä koulumenestys. Se on kierre. Tällä viikolla menen kampaajalle. Uusi tukka on sekin muutoksen merkki, ulkoinen. Haluan antaa muutoksen näkyä.

Yritin parhaani mukaan kiirehtiä muutokseen, yritin muuttaa itseäni ja elämääni, yritin voittaa masennuksen, mutta masennuin vain lisää, kun mitään ei tapahtunut. Yritin hoputtaa muutosta, joka tuli sitten itsellään, kun annoin sen tulla. Voin nyt avata hiukset ja antaa tuulen sekoittaa ne, nostaa kasvoni kohti aurinkoa ja sulkea silmät. Elämä alkaa taas.

Ps. Kuten moni varmaan huomasi, blogin nimikin vaihtui. Olen pitkään miettinyt nimen muuttamista, sillä alkuperäinen nimi oli aika pikaistuksissaan päätetty, ja blogi lähtikin lopulta eri suuntaan kuin sitä aloitellessani olin ajatellut. Pyörittelin päässäni monia eri nimivaihtoehtoja, mutta tänään kuunnellessani Ultra Bran kappaletta Pinnan alla uusi otsikko oli saman tien selvä. Vesiviittaus säilyy, ja otsikko on kaksitulkintainen. Toisaalta masentunut ja ahdistunut ollessani olen kokenut olevani jotenkin veden alla niin että on vaikea hengittää, toisaalta blogissa käsittelen paljon sellaisia asioita, joita mietin ja joita ei näy ulospäin. Ne asiat ovat pintani alla, syvällä.