Suunnittelen pakomatkaa. Suunnittelen aina. Suunnittelen kaiken varalta.
Jos menetän kaiken.
Minulla on punainen lentolaukku. Sen päälle on kirjoitettu prepaid-liittymän numero. Prepaid, koska sitä ei voi jäljittää. Pakkaisin välttämättömän. Vaatteita vähän. Hammasharjan ja -tahnan, saippuaa. Lääkkeet. Hiusharjan. Hyvät kengät. Muistikirjan ja kynän. Macbookin.
Vuokraisin asuntoni kalusteineen. Pyytäisin alivuokralaista kastelemaan kukat.
Lähtisin, enkä kertoisi, milloin palaan, sillä en tietäisi. Lähtisin aamuvarhain. Pelkäisin, mutta lähtisin silti. Kaikki saisi jäädä. Rikkinäiset ihmiset haaveilevat lähdöistä.
Nukkuisin ihmisten sohvilla ja halvimmissa hostelleissa. En aina tietäisi, missä olisin seuraavan yön. En viettäisi kauan yhdessä kaupungissa. Matkustaisin junilla ja busseilla ja laivoilla, koska se olisi halvinta. Matkustaisin yksin, koska se kuuluu pakomatkan luonteeseen, ja olen hyvin itsenäinen.
Menisin uimaan kun huvittaa. Pesisin hiukset sadevesiämpärissä. En meikkaisi. Kävelisin paljon. Istuisin nuotiolla maaseudulla. Poimisin kukkia. Rannalla upottaisin jalkani hiekkaan. Joogaisin. Kiipeäisin puihin. Nauraisin paljon ja itkisin aina kun siltä tuntuu. Kävisin museoissa ja kahviloissa. En laskisi kaloreita. Ostaisin matkan varrelta sen minkä tarvitsen. Ottaisin valokuvia. Muistoksi tulevaisuuteen.
Kirjoittaisin paljon. Kirjoittaisin kahviloissa ja junissa. Kirjoittaisin matkasta ja elämästä itsestään, siitä miltä tuntuu olla paossa kaikkea vanhaa ja epäselvää, ehkä itseäänkin. Kirjoittaisin, ja ehkä olisin luovimmillani. Jossain muualla kuin tässä missä nyt olen, työpöytäni äärellä. Näen vastapäisen talon seinän. Jossain näkisin kirkkaammin, näkisin kauemmas, näkisin olennaisen. Näkisin toisella tavalla.
Kööpenhamina, Düsseldorf ja Köln ainakin. Kölnistä Prahan kautta Krakovaan, josta Bratislavan kautta Budapestiin ja sieltä Sofiaan. Mustan Meren rannoilla. Sen yli. Kaspianmerelle. Turkkiin. Moniin kyliin näiden välillä. Vielä menisin Välimerenkin yli, Pohjois-Afrikan rannoille, kauas pois. Ja eteläiseen Eurooppaan, Espanjaan ja Portugaliin ja Ranskaan, jonnekin kauas sinne jään.
Lissabonin rannoilla katsoisin aukeavaa valtamerta hiukset auki. Se olisi maailman ääri.
Jonain päivänä lähtisin Aasiaan. Sinne olen aina halunnut. Intiaan ja Nepaliin. Kambodzaan, Vietnamiin. Kiinaan. Melomaan ja kiipeilemään. Tutustumaan historiaan. Jonain päivänä Afrikkaan, jonain päivänä.
Vasta nähtyäni lisää voisin joskus ajatella jäämistä.
Satamassa aamuyöllä
liftaan tyhjiin laivoihin
On lähtö vaikeaa
Ei kukaan tahdo mukaan ottaa
lasta ainoaa
Saan siis vielä odottaa
Ostan matkan
jonka joskus joudun maksamaan
jos vain satun palaamaan
Jätän muille juorut tämän
turhan kaupungin
Tahdon ne nyt unohtaa
Kumarrus vastatuuleen,
kohti vieraita vesiä
Jäin velkaa selityksen sulle,
mut en enempää
sä tuskin tahdot sitäkään
Tyhjät huoneet eivät jää lähtijäänsä itkemään
Miksi jäisin minäkään?
Kumarrus vastatuuleen,
kohti vieraita vesiä
(Himo - Kohti vieraita vesiä)
Unelmia.
- Aoda
