perjantai 24. huhtikuuta 2015

Mitä masennus on

En itsekään ymmärtänyt, mitä masennus on, ennen kuin itse sairastuin ja sain diagnoosin. Ymmärsin ahdistuneisuusoireeni, mutta en tajunnut, että jatkuva väsymys ei ole enää tervettä. Ei sitä kai voi ymmärtää, jos ei muista mitään muuta. Mutta pystyykö ymmärtämään sitä tunnetta, kun ei jaksa nousta sängystä ja mennä ulos, ellei sellaista ole itse kokenut? Minä en pystynyt. Minä luulin, että aina jaksaa, kun pakottaa. Mutta olin niin väärässä.

Masennus ei ole sama kuin surullisuus. Masennus on enemmän ja kokonaisvaltaisempaa. Masennus on pitkäkestoisempaa kuin suru.

Masennus ei ole sitä, että itkee usein. Moni tuntemani masentunut ei itke ollenkaan, koska ei pysty. Masennusta ei tarvitse todistella voimakkailla tunteenpurkauksilla, eikä henkilön masennus ole vähemmän varteenotettavaa, jos hän ei löydä kyyneliään.

Masennus ei ole valinta, niin kuin ei ole onnellisuuskaan. On tökeröä sanoa masentuneelle, että hänen pitäisi valita onnellisuus ja ilo, jos hartioilla on valtava paino. Jos ihminen voisi valita, onko hän vaikeasti sairas vai ei, kukaan ei olisi.

Masennus ei ole kenenkään syytä. Kaltoinkohtelu lisää riskiä sairastua masennukseen, mutta masennus on silti useiden eri syiden summa.

Masennus ei ole heikkoutta. Masennus on merkki siitä, että ihminen on koettanut olla vahva liian pitkään.


Masennus on väsymystä, uupumusta. Masennus on sitä, ettei aamuisin jaksa nousta sängystä. Masennus on sitä, että arkiset asiat eivät luonnistu, roskien vieminen tai laskujen maksaminen vaatii ponnistelua. Masennus on aloitekyvyn puutetta. Masennus on sitä, ettei elämä haluta. Masennus on sitä, että tulevaisuus tuntuu toivottomalta. Masentunut ei odota mitään. Masennus on sitä, että kokee itsensä vähemmän arvokkaaksi kuin muut. Masennus on sitä, etteivät silmät näe kunnolla - katse on samea. Masennus on pelkoa. Masennus on keskittymiskyvyn ja motivaation katoamista.

Masennus on sairaus.

Masennus on epätoivoa.

Masennus on syyllisyyden tunteita. Riittämättömyyden tunnetta. Masentuneen taakkaa ei pidä lisätä sillä, että häntä syyllistää sairastumisesta tai oireista.

Masennus on itsetuhoisia ajatuksia. Ehkä.

Masennus on uniongelmia. Koko ajan väsyttää, mutta silti ei öisin saa unta. Tai sitten nukkuu liikaa.

Masennus voi tulla kenelle vain. Juuri ruokakaupassa näin uuden Anna-lehden kannen, jossa ihana, positiivinen ja taitava Mira Luoti kertoi pelänneensä vakavan masennuksensa uusiutuvan.

Masennus on tavallisten ihmisten sairaus. Kuka tahansa ympärillämme voi kärsiä siitä, vaikka se ei näy. Masentunut hymyilee ja nauraa siinä missä muutkin, eikä se tee hänen sairaudestaan vähemmän totta.

Masennus on kuin kahlaisi syvässä vedessä tietämättä, missä on ranta.



Ehkä joskus oli jotain muuta
Pitkiä öitä päivät täynnä kaipuuta
En muista paljonkaan
Iltaisin puhutaan pitkään meistä
Sä huokaat ja tuijotat keittiöveistä
Mun kahvi on haaleaa taas

Tapetteihin ikävä juuttuu
Jonain päivänä ei jaksa enää suuttuu
Mitä sitten tapahtuu
Niskaa särkee olen väsynyt tähän
Meisson raivoa paljon ja sanoja niin vähän
Mennään välillä nukkumaan

- Maija Vilkkumaa

Mukavaa viikonloppua! Olkaa itsellenne armollisia.

- Aoda

6 kommenttia:

  1. Mahtava postaus, ei voi muuta sanoa. Voimia, ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Komppaan edellistä kommentoijaa! :)

    VastaaPoista
  3. tiiivistit kyllä tyhjentävästi, miltä masennus tuntuu. Omasta masentuneisuudesta on kulunut jo reilu vuosi ja olin jo melkein unohtanut miltä aloitekyvyttömyys ja lamaantuminen tuntuvat. ja aivan oikeassa olet miten masentunutta tulisi kohdella. Eniten ärsyttää yritykset nostaa toisen mielialaa väkisin. Ei siinä mielentilassa paljon auta, vaikka kuinka hoetaan että älä nyt masistele, kaikkihan on ihan hyvin ja aurinkokin paistaa. Masentuneet ovat kyllä yksi väärinymmäretyimmistä ihmisryhmistä. Ei sitä elämäniloa väkisin pusertamalla saa takaisin, vaikka tiukkaa työtä toipuminen onkin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Toden totta, ei ilo väkisin palaa. Omaa pahaa oloani vaan lisää entisestään se, etten pystykään olemaan onnellinen, vaikka kuinka yritän. Ja sitten siitä syyllistetään.

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus. <3 Itse olen joutunut viimeisen kahden kuukauden aikana myöntämään itselleni että olen masentunut, ahdistunut ja kärsin jonkinlaisista pakko-oirehäiriöistä. Syytin itseäni laiskuudesta, vaikka totuus oli että en ole tajunnut pysähtyä kuuntelemaan itseäni, mieltäni ja kehoani. Nyt sitten tuli stoppi ja päivä kerrallaan yritetään löytää jälleen se elämänilo. Kiitos. Kirjoitin itsekin aiheesta osoitteessa artomusiikki.blogspot.com

    VastaaPoista