Viestejä keholta mielelle

Palasin vanhoihin päiväkirjoihini, tällä kertaa lähemmäs menneisyyteen eli vuoteen 2013. Sinä vuonna kaikki tämä alkoi, ja sinä vuonna myös romahdin.

Vain puoli kuukautta ennen romahdusta, elokuun 17., olen tehnyt kirjaan listan:

Elämäntapamuutos

• ryhdy vegaaniksi (osta soijatuotteita, Yosaa, tuoreita kasviksia)
• syö enemmän hedelmiä ja marjoja
• herää jo klo 6
• joogaa joka ilta ja aamu
• aamuisin lenkille
• pese hampaat 3 krt/päivä
• lue korkeakirjallisuutta
• hanki uusi hiustyyli
• meikkaa voimakkaammin
• osta koruja ja somisteita
• käy treffeillä aina kun voit
• hymyile useammin
• aloita uusi kieli, esim. ranska
• kirjoita joka päivä 1000 sanaa
• tähtää tänä vuonna 70 opintopisteeseen

Tuijotan listaa aivan pöyristyneenä. Mikä on ollut sen tarkoitus, mihin olen sillä pyrkinyt, mistä ajatus siihen on kummunnut? Keksin joitakin syitä. Olen joko aavistellut romahduksen olevan lähellä ja tehnyt kaiken pelastaakseni itseni. Tai sitten olen kuvitellut, että kaikki on hyvin, ja yrittänyt kaikin keinoin todistella sitä itselleni. Todennäköisesti olen myös yrittänyt luoda itsestäni kiiltokuvaa, maailmanparantajaa, joka ei syö mitään eläinkunnan tuotteita, lukee vain nobelisteja ja klassikoita, on liikunnallinen ja kaunis ja miesten haluama. Ahkera ja tyytyväinen, menevä. Onnellinen, ihailtava. Jota ei mikään paina, joka jaksaa vaan. Halusin aina olla sellainen ihminen, sellainen joka tekee ja menee ja jolla on aina energiaa.

Päiväkirjassani on siltä ajalta jonkin verran "todistusaineistoa". Olen tosiaan herännyt kuudelta, tosiaan lenkkeillyt ja joogannut. Olen tosiaan syönyt lähes täysin kasviperäistä ravintoa, mitä nyt joskus juustosalaattia, kun en ole ehtinyt lounaalle yliopistonmäen kahvilaa kauemmas. Söin terveellisesti, mutta tajuamatta, etten saa ruuasta riittävästi energiaa. (Ja ei, tarkoitukseni ei ollut laihduttaa.) Mikä ehkä pelottavinta, olen tosiaan tapaillut yhtenään uusia miehiä, lähinnä netin kautta. Paljon myös sellaisia, joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä tai mitään oikeaa puhuttavaa. Olen ollut kohtelias ja tyhmä. Olen kirjoittanut päiväkirjaan päivistä, joina olen lähtenyt kahdeksalta kotoa ja palannut kello kahdeksan illalla. Olen tavannut ihmisiä, joista en pidä. On ollut teekupillisia ja viinilasillisia joka ilta. Väsymyksesta huolimatta pakottauduin joka ilta lukemaan milloin Herta Mülleria, milloin Virginia Woolfia. Ja sitten heräsin kuudelta vain, jotta en nukkuisi liikaa, helvetin idiootti. 

Ja sitten romahdin.

Se oli syyskuun kymmenes. Aamun ensimmäinen luento oli ollut kello 8.30, muistan sen vielä, se oli äänneoppia. Vielä klo 16 alkaisi ruotsin kurssi, jonka ajattelin käydä, jotta pärjäisin hyvin virkamiesruotsin kokeessa. Se kurssi oli ehtinyt vain nimenhuutoon, kun sain paniikkikohtauksen ja pakenin ulos. Itkin koko matkan kotiin, ja sängyssä sinä iltana mietin vain, miten tästä jatkan eteenpäin. Olin sopinut kaverini kanssa, että menen vielä klo 20 tapaamaan uusia vaihto-oppilaita eräisiin juhliin, mutta olin niin loppu, etten edes tajunnut ilmoittaa, etten nyt tulekaan.

Tietysti voi kysyä, että eikö ole terveellistä syödä kasvispainotteisesti ja paljon tuoretta ja liikkua joka päivä. Totta kai on. Tosin ei silloin, jos se on pois muulta hyvinvoinnilta. Eikä terveellisesti - tai vegaanisesti - syöminen tarkoita, että pitäisi olla koko ajan nälässä.

Sen sijaan, että olisin kuunnellut itseäni ja kehoni viestejä, säntäilin sinne tänne päättömäksi. Ehkäpä juuri siksi, etten joutuisi pysähtymään ja miettimään, tajuamaan, miten paha on olla? Hyväksymään, että mieltäni painaa. Kyseenalaistamaan tilanteeni. Ymmärtäämään, että paniikkikohtaukset eivät ole mikään juttu, joka kuuluu elämään joka helvetin viikko. En väitä olleeni maaninen, ei se ollut sellaista, se oli täysin suunniteltua ja laskelmoitua. Suoritin elämää, onnellisuudesta viis.

Olen viimeisen kahden viikon aikana kuunnellut kehoni viestejä hyvin tarkkaavaisena, ja siksi olenkin voinut aika hyvin. Eteenpäin minua on auttanut ns. mielenterveyden käsi, jossa on hyvinvoinnin kannalta tärkeitä juttuja joka sormelle. Päivittäin mietin, onko jokainen sormi kunnossa. Jos ei ole, se sormi otetaan pois pelistä. Jäljelle jääneillä sormilla yritetään kirjoittaa oma nimi. Se kuvastaa sitä, miten vaikeaa on jaksaa, jos ei syö ja nuku hyvin.

Kuunnelkaa itseänne. Jos väsyttää, levätkää. Jos tanssituttaa, tanssikaa. Jos on nälkä, syökää, ja syökää ravitsevasti. Keho on äärimmäisen viisas. Se kyllä tietää, mikä on hyväksi, joten uskokaa sitä.

Ps. Aiheellinen kirjoitus fitness-buumista ja itsensä rääkkäämisestä tässä. 

Mun elämä - milloin siitä tuli näin hirveä?

Liian kovaa radio soi

Anna lantion pyörii

huuda oh-oh-oh

Kaikki murheet poistaa

kunnon rock 'n' roll show

Ehkä tänään sun olo alkaa helpottua

Ehkä tapaat jonkun, joka rakastaa sua

Tai ehkä en

- Maija Vilkkumaa

Mukavaa viikonloppua!

- Aoda