Viisi vuotta sitten elin vaarallisen juhannuksen.
Tämä rajapyykki tuntuu tärkeältä, sillä moni asia on samoin kuin silloin - ja kuitenkin paremmin, seesteisempää, tänä vuonna olen turvassa, tältä etäisyydeltä voin muistaa.
Asun samalla seudulla kuin silloin viisi vuotta sitten, puiston laidalla. Tämänkin juhannuksen vietän yksin musiikkia kuunnellen, luonnosta nautiskellen, pohtien syntyjä syviä. Tänäkin juhannuksena luin Tove Janssonin Vaarallisen juhannuksen. Siinä on maailmanlopun meininki. Maa halkeilee, vuori syöksee nokea ja tuhkaa, hyökyaalto vie kaiken mennessään. Muumitalo pysyy kuitenkin pystyssä, sillä se on, kuten Muumimamma toteaa, "mainio talo".
Kun menen varhain puistoon, siellä ei ole ketään, ei ristin sielua. Muistan sen aamun vuonna 2020, kun kävelin juhannuspäivän aamuna hyvin varhain puistossa ja olin yksin lintujen kanssa. Vedenpaisumus peittää kaiken, mutta sen väistyttyä näkee kirkkaammin.
Edellisenä iltana, silloin 2020, olin käynyt keskustelun, joka olisi pitänyt käydä paljon aiemmin.
Vai oliko se keskustelu? Se oli kylmän rauhallinen ilmoitus, jossa toisella osapuolella ei ollut puolustusoikeutta.
Olin lopettanut ihmissuhteen, joka, jos olisi saanut jatkua, olisi voinut tappaa minut. Tämä ei ole vertauskuva. Olin hengenvaarassa.
Keskustelu käytiin viestinvaihdoin. Niin se täytyikin tehdä, turvallisuussyistä. Hän käytti kaikkia manipuloijan keinoja, joita on olemassa. Ensin sääliin vetoaminen, marttyyrisoiminen, solvaaminen, syyllistäminen, sitten uhkaus, että hän tekee itselleen jotain. En taipunut näistä mihinkään. (Jälkeenpäin ajattelin: jos tapat itsesi, sitten myös vaimosi pääsee vapaaksi.)
Myös läheiseni olivat hengenvaarassa. Se kävi ilmi sunnuntaiaamuna juhannuspäivän jälkeen, kun avasin puhelimen. Olin yöllä saanut tekstiviestin. Siinä luki:
Sä tulet vielä katumaan tätä. Vielä mä sulle opetan, miltä menettäminen tuntuu.
Mukana oli kuva, jossa oli veitsi.
Toimin kummallisen rationaalisesti. Klik, kuvakaappaus. Viesti ystävälle. Turvalukko kiinni, ihan vain koska. Olin päättäväinen. Minä en saatana lannistu, etkä sinä saatana lyö minua enää maahan, et koskaan.
Seuraavana päivänä, joka siis oli maanantai, soitin Naisten Linjaan ja sain tarkat toimintaohjeet, eikä pelkästään rikosilmoituksen osalta vaan myös niiltä osin, miten voin pitää itseni ja läheiseni turvassa. Hän myös kehotti minua pitämään huolta omasta hyvinvoinnistani esimerkiksi käymällä lääkärissä. Kerroin, että käyn terapiassa ja terapeutti on kesälomalla, mutta on sanonut, että kesälomallakin saa olla yhteydessä, jos tulee tilanteita. Naisten Linjan päivystäjän mukaan tilanne oli sellainen, että oli perusteltua ottaa yhteyttä terapeuttiin, kun hän kerran oli sanonut, että niin voi tehdä. Siispä tein niin. Tein myös päivystäjän avulla turvasuunnitelman ja hankin pippurisumutteen. Sain siitä turvan tuntua, se oli tärkeintä. Oloani helpotti, että perheeni asuu toisella paikkakunnalla eikä tämä mies tiennyt, missä. Toki tahtova saa selville.
Mutta vasta myöhemmin, paljon, paljon myöhemmin ymmärsin, miten vaarallisen henkilön kanssa olin ollut tekemisissä.
Edelleen kiittelen itseäni neuvokkuudestani. Kumma juttu, väkivaltaisesta ihmissuhteesta irti pääseminen on todella vaikeaa, mutta kun askeleen ottaa, kaikki onkin yhtäkkiä selkeää. En yhtään mieti enää esimerkiksi sitä, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Nousin hänen yläpuolelleen, vallan kahva oli minun kädessäni, ja minä käänsin, hän nujertui. Ja hän tiesi sen.
Tiedän, että minun olisi pitänyt paeta heti, kun ensimmäiset väkivallan merkit ilmenivät, mutta en vain osannut. Enkä osannut sittenkään, kun väkivalta osui minuun eikä pelkästään muihin. En ole siitä itselleni vihainen. Hoidin homman hienosti sitten kun ryhdyin toimeen. Olen uskomattoman vahva nainen, uskomattoman vahva nainen.
Syyskuussa 2020 istuin oikeussalissa sermin takana. Mies sai useiden satojen eurojen sakkorangaistuksen laittomasta uhkauksesta. Vaikka Naisten Linjan päivystäjä muuta ohjeisti, en ollut tehnyt väkivallasta itsestään rikosilmoitusta, koska minulla ei ollut minkäänlaisia todisteita. En olisi jaksanut lähteä siihen prosessiin, jos ja kun se ei olisi kuitenkaan johtanut mihinkään mutta ollut henkisesti kuormittava.
Juhannuksen 2020 alla äidiltäni leikattiin syöpäkasvain. Kuolemanvaara oli siinäkin läsnä, kuoleman tuntu ja se, miten säälimätön elämä on. Kun äitiä leikattiin, luin Muumipapan uroteot -kirjaa ja odotin levottomana ja ahdistuneena, milloin puhelin kilahtaa ja joku päivittää äidistä väliaikatietoja. Sekin oli jännittävä seikkailu täynnä suuria vaaroja. "Tässä päivässä on kyllä ollut seikkailua aivan tarpeeksi", kirjoitin saman päivän iltana Instagramiin. Luin myös Muumipeikon ja pyrstötähden, siinä vasta vaaraa onkin. Ja sitten Vaarallinen juhannus.
Mutta Vaarallisessa juhannuksessa, niin kuin Pyrstötähdessä, he ovatkin luonnonvoimien armoilla. Eivät ihmisen pahuuden. Ja he pelastuvat, koska luottavat toisiinsa.
Aioin alun perin kirjoittaa tähän postaukseen tarkemmin siitä, mitä väkivaltaa tämä henkilö teki ja kenelle ja miten hän oikeutti sen, mutten taida olla kykenevä siihen sittenkään. Olen kirjoittanut asiasta pitkin matkaa, mutta aiemmat tekstit eivät tee asialle oikeutta. Väistelin totuutta. Ehken nähnyt. Enkä kehdannut myöntää lukijoilleni, enkä itsellenikään, että olen ollut yhdessä väkivaltaisen henkilön kanssa ja hiljaisesti hyväksynyt hänen muihin kohdistaman väkivallan.
Jos näin, miten hän kohteli vaimoaan silloin, kun minä olin paikalla, mistä tiesin, mitä tapahtuu suljettujen ovien takana? Kun kukaan ei näe, kukaan ei kuule. Mutta Naisten Linjan päivystäjä sanoi, etten voi pelastaa toista, en voi pakottaa aikuista ihmistä lähtemään. Niin se kai sitten on.
Minulla ei ole rikosrekisteriä eikä diagnooseja, mies pohdiskeli. Kyllä minä voisin saada aseen, jos haluaisin.
Parhaiten muistan hänestä virneen, mairean hymyn, joka hänen kasvoillaan oli sen jälkeen, kun hän oli satuttanut minua. Virne kertoi: Minä näen, mitä juuri tein. Minä tiedän, että tein pahaa, ja minä tiedän, että sinä tiedät sen myös. Minä myös tekisin sen uudestaan, ja senkin sinä tiedät. Tekisin uudestaan. Ja teen.
Kun nyt ajattelen häntä, näen verta. Veri valuu näkökentässäni, rauta maistuu suussa, verta pursuu hampaiden läpi ja ohi leualle, paidalle, vatsalle, veri valuu seinistä ja tahraa lattian, sitä on paljon ja siinä on monien eri ihmisten verta.
