Netti on täynnään naisvihaa, ja se nujertaa minut.
En ole sitä vahvempi, vaikka minun kai pitäisi.
Olen seurannut naisten kirjoituksia eräissä Facebookin ryhmissä, esimerkiksi vertaistukiryhmissä, joihin kuulun, ja toki muissakin.
Joku on jakanut Tinder-viestin. Mies oli kysynyt naisen seksikumppanien määrästä, ja nainen kieltäytynyt vastaamasta, koska kysymys oli liian intiimi. Mies kirjoitti pitkän viestin siitä, miten nainen on huora, ja päätti viestin jotenkin niin, että "sun ainoa tehtävä on olla reikä jota pannaan". Joillakuilla on aikaa tuollaiseen, ja jaksamista, ja tahtoa.
Luin Helsingin Sanomien kommenttiosioita. Mies käski toista kommentoijaa, naista, laihduttamaan, ja tulemaan vasta sitten mukaan keskusteluun. Tarpeen ei oikeastaan olisi edes mainita huorittelua, jota nainen saattaa kuulla, jos hänen mielipiteensä jostakin asiasta on väärä.
Minä sain viestin Instagramiin. Mies sanoi siinä, että minulla on iso perse. Aiemmin olin saanut Instagramissa mieheltä kommentin, jossa tämän mukaan minä olin "slutty whore". Molemmat kuvat olivat oikein kivoja, ihan tavallisia kuvia minusta.
Netissä kiersi myös jokin aika sitten Tumblr-postaus, jossa mies listasi piirteitä, joita kauniilla naisella on oltava. Mukana oli perinteisiä: laihuus, naiselliset vaatteet, meikkaaminen, ruuanlaittotaidot, mutta myös huomio, että naisen tulee jumaloida miestä.
Oma lukunsa on tietenkin Jodel, jonne ihmiset voivat kirjoittaa kaikenlaista nimettömänä. Naisen ulkonäköä kommentoidaan menemään, erityisesti painoa, mutta myös esimerkiksi pillun on oltava tietynnäköinen ollakseen riittävän nätti.
Eduskuntavaalien alla naisviha vielä korostui, kun ehdokkaiden ulkonäköä ruodittiin sen sijaan, että olisi kuunneltu, mitä heillä oli sanottavaa. Hyvässä ja pahassa - joku näytti pantavalta, joku näytti lehmältä.
Te ajattelette nyt, että miksi minä otan nämä kommentit taakakseni. Miksen jätä niitä omaan arvoonsa? Miksen ajattele, että miehet, jotka kommentoivat naisen pillun ulkonäköä, ovat todennäköisesti itse, jos eivät jonkin sortin luusereita, niin ainakin epämiellyttävää seuraa? Etten edes oikeasti haluaisi olla heidän kanssaan, en missään tekemisissä? Miksi jonkun tuntemattoman nettihäirikön kommentit satuttavat minua - varsinkin, kun ne kommentit eivät edes kosketa minua suoraan?
Miksi siis? Koska se kaikki kasaantuu. Kun kommentteja tulee ja tulee ja tulee lyhyen ajan sisällä, ne alkavat kasaantua, kehkeytyä isoksi kehräksi aivojen ympärille, sydämen painoksi. Ne alkavat vaikuttaa ajatteluun. Ole kaunis tai pidä turpasi kiinni. Piilota itsesi, jos et ole kauneusihanteiden mukainen. Älä haaveile rakkaudesta ja hyväksynnästä, jos näytät sellaiselta, tuollaiselta, tällaiselta. Eikä sillä ole mitään merkitystä, etteivät kommentit koske suoraan minua vaan jotakuta toista naista. Jos he satuttavat sinua, he satuttavat minua. Jos ne satuttavat sinua, ne satuttavat minua.
Inhoan itseäni. Enimmän aikaa. Inhoan itseäni.
Itseinhon lisäksi väitän, että tiedän, miltä monista muista naisista tuntuu. Miltä tuntuu kantaa yhteiskunnan näkökulmasta jostain suunnasta vääränlaista kehoa joka ainoa päivä, herätä sen kanssa, kuljettaa sitä paikkoihin, toimia siinä kehossa. Miltä tuntuu joka päivä tuntea oloa, että omassa itsessä olisi jotain anteeksipyydeltävää. Miltä tuntuu joka päivä arvailla, mistä suunnasta seuraavaksi tulee lokaa niskaan. Koska sitä tulee. Jos ei minun niskaani, niin sinun. Ja jos ei sinun niskaasi, niin tuon naisen tuossa. Ja se satuttaa meitä muitakin. Se tuntuu jopa henkilökohtaiselta, vaikkei se sitä ole.
Tuo tyttö tuomitaan sen ja tämän piirteen vuoksi. Se kertoo vain sen, että minun on varottava tulemasta tuon tytön kaltaiseksi, sillä muutoin minutkin tuomitaan. Ja vaikka siinä onnistuisin, minussa on kuitenkin jokin piirre, jonka vuoksi minut tuomitsee joku toinen.
Tätä taistelua ei voi voittaa. On noustava sen yläpuolelle. Ja se meidän on tehtävä yhdessä. Minun voimani eivät yksin riitä, mutta ehkä meidän yhteiset voimamme voivat siihen riittää.
Sillä jos ne satuttavat sinua, ne satuttavat myös minua.
If they hurt you
they hurt me, too
So we'll rise up
won't stop
And it's all about
It's all about us