Vuosi 2019 - kuntoutumisen vuosi

Tässä lista toiveista, haaveista ja tavoitteista vuodelle. :) 

Kirjan julkaiseminen

Suurin haaveeni. Minulla on useita käsikirjoituksia, joille yritän löytää kodin.

Kuntoutus

Kela myönsi minulle loppuvuodesta kuntoutuksen, ja aionkin panostaa omaan kuntoutumiseen vuonna 2019 aivan eri tavalla. Aloitan mm. pitkän psykoterapian ja tapaan terapeuttia kahdesti viikossa. Olen hyväksynyt sen, etten koskaan parane, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö voisi elää parempaa elämää.

Oma itse

Ruisrock 2019

Vuonna 2018 pidin piiitkästä aikaa tauon Ruisrockista, mutta tänä vuonna se taas kutsuu! Muutenkin haluaisin käydä enemmän keikoilla. Olenkin hankkinut liput Vesalan, Vesterisen ja Maija Vilkkumaan keikoille.

Kuolemanpelon voittaminen

Tämän tavoitteen asetin viime vuonnakin, onnistumatta saavuttamaan sitä. Tänä vuonna yritän uudelleen - ja yritän olla jättämättä asioita tekemättä kuolemanpelon vuoksi.

Terveellisempi elämä

Parempia valintoja, lisää liikuntaa, lisää hellyyttä omaa itseä kohtaan. Niiden avulla haluan parantaa elämääni ja (mielen)terveyttäni.

Tärkeät jutut

Tiedän, mikä on oikein. Toimin sen mukaan.

Salainen toive

Teille kaikille lukijoilleni toivotan ihanaa, rakkaudentäyteistä, turvallista vuotta 2019!

Vuosi 2018 - ihan tavallinen vuosi

Niin se meni tämäkin vuosi, vuosi 2018. Kiinalaisessa horoskoopissa koiran vuosi.

Vuosi oli aika tavallinen ja tasainen. Tein vuodelle taas toiveita. Niistä osa toteutui, osa ei. En esimerkiksi valmistunut opettajaksi niin kuin oli tarkoitus, vaan jouduin kesken kaiken sairauslomalle. En myöskään lakannut ajattelemasta kuolemaa, päinvastoin: ajattelin kuolemaa päivittäin, niin omaani kuin toisten, niin omasta tahdostani tapahtuvaa kuolemaa kuin erityisesti onnettomuuksissa tai iskuissa tapahtuvaa kuolemaa. En koko vuoden aikana osallistunut yhteenkään jumppatuntiin niin kuin olin toivonut enkä osannut olla tuntematta huonommuutta ja häpeää syömisen jälkeen.

Olen kuitenkin tyytyväinen tähän vuoteen. Vuosi oli tasaista arkea. Tasainen arki on ihan parasta. En kaipaa juhlaa, en tähtisadetta, en enää. Haluan, että päivät ovat ihan tavallisia. Ihan tavallisia, arkisia, terveitä päivä, kiitos, lisää.

Abilify

Maaliskuussa 2018 päätettiin kokeilla uutta lääkettä nimeltä Abilify. En liioittele paljon, jos sanon, että se pelasti henkeni. Se vei pois harhat ja vähensi ahdistusta. Lakkasin ajattelemasta itseni tappamista ja sain otteen elämästä.

Oikea diagnoosi

Sain oikean diagnoosin, minkä ansiosta minua osataan nyt myös hoitaa oikein. Lääkitys on nyt kunnossa, ja olen koko syksyn 2018 voinut vähintään melko hyvin.

Sairausloma

Kesäisin olen normaalisti töissä, tänä kesänä kuitenkin sairauslomalla. Se teki hyvää. Nukuin paljon, mutta olin levon tarpeessa. Loppukesää kohti aloin piristyä ja muutuin aktiivisemmaksi.

Dresden

Elokuussa tapasin Saksassa, Dresdenissä, vanhan kämppikseni Xiaozhoun, joka asuu nykyään Saksassa mutta on alun perin Kiinasta. Hänen kanssaan kävimme mm. eläintarhassa, kiipeilymetsässä ja kansallispuistossa. Päivät olivat intensiivisiä, ja minulla on jo nyt kova ikävä häntä.

Praha

Matkani Saksasta jatkui Prahaan, missä vietin pitkiä aikoja kahviloissa ja baareissa kirjoittamassa. Erityisesti mieleeni jäi baari, jonka nimi oli Books & Friends - siellä kirjoitin lopun kirjaani, jota työstän tällä hetkellä eteenpäin.

Katowice & Krakova + Auschwitz

Katowicessa tapasin vanhan ystäväni, jonka olen tuntenut internetin välityksellä jo vuodesta 2010 mutta jonka tapasin nyt ensimmäistä kertaa kasvotusten. Krakovassa vieraillessani vierailin myös Auschwitzissa, joka on ollut vierailulistallani jo pitkään. Kohde oli oikein koskettava. Erityisesti kosketti seinä, johon oli koottu uhrien valokuvia.

NaNoWriMo

Osallistuin NaNoWriMo-kirjoitushaasteeseen ja voitin! Kirjoittaminen tuotti paljon iloa tänäkin vuonna, ja sain paljon aikaan.

Parisuhde

Parisuhteeni vakiintui ja muuttui osaksi tavallista elämää. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka saan tämän ihmisen kanssa viettää.

Muita iloisia juttuja olivat ainakin nämä:

Matkustin Ranskaan lokakuussa 2018. Matka oli osa kansainvälistä projektia. Matkassa oli mukana paljon epäonnea, mutta eniten tuotti iloa tavata uusia ihmisiä, joista monet olivat samassa elämäntilanteessa kuin minä.

Laihduin vähän.

Lääkitys saatiin kuntoon.

Luin paljon hyviä kirjoja, mm. Margaret Atwoodin Oryxin ja Craken ja Riikka Pulkkisen Lasten planeetan.

Tapasin idolini Maija Vilkkumaan.

Mä juhlakengät paan ja huulipunaa ja otan liikaa mitä vaan

On ihan tavallinen joulukuun yö, päiväkään ei ole erityinen, ja minä hoipun korkokengissäni tukevassa humalassa kohti kotia. Pakastaa eikä minulla todellakaan ole pipoa eikä käsineitä ja sukkahousut ovat 50 denieriä. Minä olen yksi saatanan sekopää ja ihan rikki, ja yksin.

Nämä ovat taas näitä öitä, joina ensin on tosi hauskaa, sitten tosi kamalaa. Kuplivaa viiniä, paljon kuplia. Kuplivaa naurua, paljon ystäviä. Ja minäkin olen kuplassa, sisällä, erossa kaikista muista. Baarissa, sitten yökerhossa, kamalan hauska juttu, drinksussa värikäs sateenvarjo, kaikki on täydellistä, fuck yes. Saattaisin naida yökerhon vessassa vasten lavuaaria. Kaikenlaista sellaista. Minä haluan muistaa itseni sellaisen hurjana naisena, joka tekee mitä huvittaa. Vaikka oikeasti olen säälittävä raukka.

Pääsen kotiini, rojahdan kengät jalassa sänkyyn ja potkin ne sitten pois. Ne kolahtavat lattialle. Nukahdan siihen enkä näe unia. Aamulla herään. Pää painaa. En muista mitään.

Minä vihaan elämääni, vihaan tätä, minä en jaksa, minä katkean. Minä on heikko yksilö jonka yli muut voivat kävellä ja pyyhkiä koiranpaskaiset jalkansa kuin kynnysmattoon. Minä olen niitä ihmisiä, ja minä kuolen.

Mietin edelleen, miten se tapahtuisi. Keittiön kaapissa on purkkeja. Ketipinor, Alprox, Opamox, ja miksei niitä muitakin, kuoleehan serotoniinioireyhtymäänkin. 

Ja miksi se tapahtuisi? Jos kaiken paino kävisikin sietämättömäksi. Jos kaikki loppuisi kuin seinään. Jos jäisinkin yksin. En kestäisi sitä enää. Siksi minulla on purkkeja. Ja viiniä minulla on. Minulla on aina viiniä, vieraiden varalta. Mutta vieraat eivät käy. Viini on yksin minun, odottamassa. Pullonavaaja on ties missä.

Kaiken olisi käytävä hienosti. Kunpa se kävisi kauniisti, vaikka ehkä minä oksentaisin olohuoneen matolle. Mutta kukaan ei tulisi pelastamaan minua. Minua ei voisi siinä vaiheessa enää pelastaa. Kerran kirjoitin: minä tulen kuolemaan tähän sairauteen. Ja sinä päivänä minä sitten lähtisin. Olisi korkokengät, olisi huulipunaa. Olisi kaikki niin hienosti. Enkä löytyisi. Ajoissa. Koskaan.

Tämä on juhla, suuri juhla! Tänään kaikki kipu loppuu! Kuinka fantastista!

Ei kirjettä. Ei rahaa. Ei kuolematonta taidetta. Romaaninraakileita ja tämä blogi. Siinä kaikki. Siinä kaikki. Siinä minun piskuinen elämäni. Mennään näillä. Purkki Ketipinoria ja menoksi!

Ja kuohuvaa. Lisää kuohuvaa. Ja niitä kuplia.

Ps. Kaikki on ihan ok. Halusin vain kirjoittaa tämän tekstin.