En koskaan saa sinua kiinni.
Kun minä lähenen, sinä loittonet. Kun tartun sinuun, olet siinä vain hetken, kunnes ote taas herpaantuu ja poistut. Ja minä loittonen, torjuttu - kunnes sinä tulet ja ojennat kättä, ja minä emmin, ja sinä vedät kätesi pois.
Menemme ympäri, tulemme yhteen.
Tapasin sinut kuulaana syyskuun päivänä. Tapasimme joen rannassa, mistä siirryimme viereiseen kahvilaan, Café Artiin, sinä tarjosit minulle chai latten. Istuimme tunteja keskustelemassa, hait lisää kahvia. Sitten pyysit minut kotiisi: siellä olisi jotain, mitä haluaisit näyttää. Emmin, koska en tiennyt, mitä sillä jollakin tarkoitat. Luonasi selvisi, että olit rakentanut asuntoosi paperimassapalloista aurinkokunnan ja ripustanut paperipallot katosta roikkumaan - niin, ja sinä olit vielä laskenut palleroiden etäisyyden toisistaan. Pluto ei valitettavasti mahtunut pieneen asuntoosi, vaan se sijaitsi sanojesi mukaan satamassa.
Rakastuin sinuun. Puhuimme suhteesta. Sinä emmit. Vasta seuraavana kevättalvena - miksi kaikki traaginen tapahtuu aina kevättalvella - ymmärsin, miksi - olit aikeissa muuttaa Ruotsiin töihin. Et ollut hennonnut kertoa, ehkä koska olisit karkottanut minut kokonaan, ja sekään ei tuntunut sinusta hyvältä. Valmistuit, sait työn, pakkasit tavarasi, jäähyväiset olivat niiltä osin aika kylmät ja tunteettomat, ehkä tarkoituksella, ettei kummankaan tarvitsisi näyttää heikkoutta. Ne olivat hiljaiset jäähyväiset, mutta minulla oli kaikenlaista muutakin mietittävää, elämä kävi yhtä muutoksen myllyä, että annoin asioiden tapahtua.
Kesällä tapasin erään toisen miehen. Se oli vahinko. Lähdin etsimään laastarisuhdetta, mikä ei ole mitenkään järkevää. Tajusin oman typeryyteni, mutta olin jo ehtinyt sopia yhdet treffit. Mies oli ihan kiva. Seurustelu ei silti tuntunut oikealta, ja sanoinkin sen hänelle. Silti hän tuli aina uudestaan luokseni, jopa junalla toiseen kaupunkiin, enkä keksinyt meille mitään paikkoja joissa hengata, joten vein hänet lammasaitaukselle syöttämään lampaita sekä kosken rannalle istumaan.
Syksyllä sinä palasit. Ruotsi ei ollutkaan "sinun juttusi", sanoit minulle, kun tapasimme sateisena syyskuun lauantaina Pienessä Kirjapuodissa. Liian moni hyvä asia oli jäänyt tänne Turkuun, sinä sanoit. Muutit samaan asuntoon ystäviesi kanssa, sait töitä. Huonompaa kuin Ruotsista, mutta töitä. Sinä pidit minua kädestä, ja pian me rakastelimme.
Enkä edes kadu sitä.
Samalla toinen mies odotti ratkaisuani. Olin kertonut sinusta, mutten siitä, että olit palannut. Jos oikein kliseisesti sanotaan, minun piti valita kahden väliltä: järki vai tunteet? Valitako mies, joka näkee kamalasti vaivaa päästäkseni lähelleni, ja joka ei ehkä jätä minua? Vai valitako mies, josta pidän aivan hurjasti, mutta joka saattaa jättää minut seuraavan tilaisuuden tullen?
Päätin olla vahva. Valitsin hänet, en sinua. Valitsin hänet, koska niinhän sitä sanotaan, että pitää mennä eteenpäin. Kun seuraavan kerran kierähdit päälleni sohvalla, minä työnsin sinut pois, ja meidän välillämme oli taas rako. Päätimme pysyä ystävinä.
Näin sut liian myöhään
Vai saavuitko vain liian aikaisin?
Nyt hetki on väärä kuitenkin
En saa koskaan tietää
Mieheni oli enimmäkseen hyvä, joskus kuitenkin kamalan paha. Hän saattoi saada raivokohtauksen pienistä jutuista, aina en edes tiennyt, mistä, ja hän piti päivien mykkäkouluja. Sitten hän palasi kukkien kanssa. Lisäksi hän oli mustasukkainen, ja sain taistella omien menojeni puolesta. Jos en olisi jaksanut seksiä, hän painosti, kunnes suostuin, tai, kuten tuttua jo oli, aloitti mykkäkoulun. Podin kamalaa syyllisyyttä, sillä olen seksuaalisesti aika viriili, mutta asemani miehen tyydyttäjän suhteessa oli latistanut haluni, ja tietysti, jos olen rehellinen, se, että kaipasin toista miestä. Niin että tavallaan ansaitsin kaiken sen.
Sitten hän jätti minut, mikä oli tietysti ihan hyvä asia meidän kummankin kannalta.
Minä päädyin luoksesi, tietysti. Halusin syliin, ja sinä halusit pitää minua sylissä, eikä kumpikaan hävinnyt. Viime kesä oli huoleton ja jännittävä. Sadepäivien jälkeen istuimme asuntosi pikkuisessa saunassa, kuumina päivinä vilvoittelimme kylpyammeessasi. Teimme piknikkejä ja makasimme vierekkäin vuoteellamme lukemassa kirjoja niin kuin silloin joskus. En tiedä, ajattelinko paljon tulevaa.
Sillä kun olin lähdössä Saksaan, sinä kerroit, että entinen rakastettusi on palannut kaupunkiin. Olit kertonut hänestä: et ollut varsinaisesti koskaan seurustellut hänen kanssaan, et suoranaisesti, olit vain ollut toisena miehensä tämän naisen kanssa. Nainen rakasti koko ajan toista. Ihan niin kuin minäkin rakastin koko ajan toista. Mutta minä rakastin ihan väärää miestä, ja sinä väärää naista, aivan väärää naista.
Lähdin Saksaan. Olin onnellinen enkä ajatellut sinua. Tapailimme vieläkin, ja sinä tulit toisinaan lähellenikin, tai minä tulin sinun lähellesi, mutta sinä vetäydyit viime hetkellä pois. Sitten päätin olla anelematta mitään ja yrittää olla onnellinen puolestasi: olithan sinä löytänyt elämäsi rakkauden!
Ja sitten sinä tulit yhtenä krapulaisena sunnuntaina tänne kuin pyörremyrsky ja revit vaatteet päältäni. Asiasta ei sen koommin keskusteltu. Ehkä naisesi tosiaan rakastuu sinuun, ja te menette vielä naimisiin, ja minä tulen häihinne. Ehkä minä tapaan vielä jonkun, jota ihan kauheasti rakastan. Ehkä en. Tai ehkä me taas kohtaamme, ja eroamme, ja sinä katoat, tai minä katoan, koska me olemme aina väärässä paikassa väärään aikaan.
Jäädä ei voi, mutta lähtemäänkään ei pysty. Mutta ehkä päättymättömiä rakkaustarinoita ovat ainoastaan ne, jotka eivät koskaan toteudu.
Vain pääni rinnallesi painautui
ja käsi käteen tarttui, puristui.
Vain rintani mun vasten rintaasi
ja sydän sydämees, suu suuhusi.
Vain katu helli, puisto suojasi
ja silta kaartui, meri kohahti.
Ja linnut nauroi, lensi pareittain.
Se oli puolen tunnin onni vain.
