Ystäväni kertoi eilen masennuksestaan. Se ei tullut yllätyksenä huolimatta siitä, että olin luullut hänellä menevän hyvin. Tiesin kuitenkin hänen luonteestaan, että hän on varmasti taipuvainen alakuloon: hän on herkkä ja pohdiskeleva, ei ehkä tiedä paikkaansa maailmassa. Taipuu varmasti vastoinkäymisten edellä, hauras kun on.
Emme puhuneet asiasta paljon, mutta tuntui, että keskustelu silti voimisti meitä molempia. Hänen ei ainakaan nyt tarvitse esittää, että kaikki olisi hyvin; minä taas koin itseni luottamuksen arvoiseksi. Me ihmiset niin kovin helposti esitämme toisillemme olevamme vahvempia kuin olemmekaan. Sitten joku joskus uskaltaa antaa toisille palan heikkouttaan, ja se yhdistää. Se on merkki: sinäkin saat olla heikko, ja minä tuen sinua.
Huomasin myös yhden merkittävän asian. Olen valmis tukemaan ystävääni vaikka mikä tulisi, kuuntelemaan hänen raskaimmatkin surunsa. Etkö sitten jokaisessa tilanteessa muka olisi? voisi joku ihmetellä, ja ihmetys on aivan aiheellinen. Tosiasia kuitenkin on, että kun olen itse voinut tosi huonosti, en ole pystynyt olemaan ystävilleni tukena. On ollut vielä tosi hassua jakaa neuvoja, joita ei itse pysty noudattamaan. Sanoa, että kyllä sä selviät, masennuksesta selviää, kaikesta selviää, kun itse tuntuu, ettei pääse elämässä mihinkään. Että on vain niin pimeää.
Mutta nyt kykenen ystävääni tukemaan. Hänellä on pitkä matka edessään, sillä diagnoosi on vasta tullut ja parantumisprosessi tuskin lähtenyt käyntiin. Mutta kyllä hän selviää. Hänenlaisensa ihminen selviää, kun huomaa, että heikkoudeksi luullut piirteet ovatkin vahvuuksia. Siis herkkyys, pohdiskelevaisuus, huolenpito.
Minä itse olen blogin suhteen ollut hiljainen, mutta ei hätää, elossa ollaan! Itse asiassa olen elossa enemmän kuin ikiaikoihin. Olen tehnyt kaikenlaista. Olen kirjoittanut romaaniani, luovuus kukoistaa. Olen lisäksi käynyt konserteissa, teatterissa ja kirjallisuustapahtumissa. Olen tavannut ihmisiä, käynyt paljon ulkona kahviloissa ja ravintoloissa, nauttinut erilaisista mauista huonotta omattatunnotta. Olen harrastanut paljon liikuntaa, etenkin tanssia, uusimpana salsa. Olen opiskellut ahkerasti. Kesällä olen lähdössä kielimatkalle. Kotona käyn lähinnä nukkumassa. Se on joskus raskasta, mutta raskaampaa oli se, kun en jaksanut lähteä kotoa lainkaan. Ennen aamulla herätessäni toivoin, että pian olisi jo ilta ja pääsisi hetkeksi pois.
Mutta nyt olen löytänyt jotain erikoisen ihmeellistä. Olen löytänyt elämänilon.
Kai ehjin siivin
me vielä joskus liidetään
Alhaalla jossain
nukkuu kaikki muut
Kukaan ei löydä
Pimeyteen meidät merkitään
Saa salaisuuden
sysimetsän puut
Hemmotelkaa itseänne kaamoksen keskellä, se on oikein ja tärkeää!
- Aoda
