Tunsin vuosia sitten paljon perussuomalaisten kannattajia ja jäseniä. Yksi heistä oli hyvin läheinen, kaksi muuta oli opiskelukavereita, ja lisäksi oli tuttuja. Monet heidän sanomisensa ovat jääneet mieleen, ja nyt kirjoitan niistä tässä postauksessa. Jos postauksen löytää joku perussuomalaisten vankkumaton kannattaja, saatan saada vihaisia tai ilkeitä kommentteja tai ainakin sellaisia ajatuksia. Kaikki se, mitä tässä kirjoituksessa kerron perussuomalaisten kannattajien sanoneen, on kuitenkin totta. Ja se puhuu puolestaan.
Postaus sisältää rumaa kieltä.
Vaalit ovat lähellä, siksi kai tämä asia pyörii paljon päässäni. Olen myös nyt pari vuotta työskennellyt maahanmuuttajien kanssa ja ymmärtänyt aivan eri tavalla, miten moninainen joukko maahanmuuttajat ovat. Silti heistä puhutaan homogeenisena massana, jota voidaan mustamaalata.
Yksi näistä ihmisistä, jotka vaikuttivat perussuomalaisissa, oli eksäni, joka oli puolueen toiminnassa hyvin aktiivinen, osallistui esimerkiksi säännöllisesti vapaa-ajan viettoon ja myös puoluekokouksiin. Hän oli myös kunnanvaltuutettu. Koulutukseltaan hän oli valtiotieteiden maisteri eli perehtynyt kyllä politiikkaan. Seurustelin hänen kanssaan lähemmäs kolme vuotta. Suhde olisi pitänyt katkaista paljon, paljon aikaisemmin, mutta se on toinen tarina.
Rakastuin häneen nopeasti. Suhteen alussa hän olikin todella ihana ja kohtelias ja puhui minulle kauniisti. Kun olimme olleet yhdessä muutamia kuukausia, hän kuitenkin lakkasi välittämästä kohteliaisuussäännöistä ja alkoi tuoda oikeaa ajatusmaailmaansa esiin. Hän esimerkiksi sanoi minua "vassarihuoraksi", kun kävi ilmi, että olen vasenkätinen. (Tarkemmin ottaen tämä tietenkin liittyi siihen, että äänestän demareita. Hänellä oli muuten tapana usein sanoa, että demarit ovat tyhmiä. Siksi en useinkaan tuonut omia poliittisia näkemyksiäni esiin hänelle, koska kukapa haluaisi kuulla olevansa tyhmä.) H-sana ei sovi mihinkään, mutta että omaa tyttöystäväänsä nimittää niin, se on jo aikamoista. Hymistelin, koska tietenkin se oli vitsi. Mutta oliko sittenkään? Nimittäin: jos jotain vitsiä toistaa, vitsi lakkaa menettämästä tehoaan. Hän esimerkiksi hoki usein sanaa "matu" (maahantunkeutuja) ja puhui maahanmuuttajien kanssa seksiä harrastavista naisista "matupatjoina". Minäkin olin matupatja, koska minulla oli lukiossa puolalainen poikaystävä.
Minäkään en ole mikään maahanmuuton kritiikitön kannattaja - maahanmuuttoon liittyy paljon ongelmia, joista osa on vaikeasti ratkaistavissa. Olen esimerkiksi sitä mieltä, että vakaviin rikoksiin kuten raiskauksiin syyllistyvä henkilö pitää voida lähettää takaisin kotimaahansa. Jos todella haluaa jäädä Suomeen, miksi syyllistyy johonkin noin kuvottavaan? Eksän kanssa järkevä keskustelu politiikasta ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska minä olin lähtökohtaisesti tyhmä vassarihuora.
Menin eksän kanssa muutaman kerran myös perussuomalaisten tapahtumiin. Niissä käytettiin hyvin karkeaa kieltä esimerkiksi poliittisista vastustajista. "Vihervassari" oli arkinen sana, samoin "suvakki", vaikka luulin, ettei sitä sanaa enää käytetä. Kerran juttelimme niitä näitä, ja minä kerroin käyneeni Maija Vilkkumaan konsertissa. Hänestä sanottiin heti, että sehän on ihan suvakkihuora. Minulle meni jauhot suuhun. Oli myös hyvin tavallista sanoa, että vittu vihervassarit on tyhmiä.
N-sanaa käytettiin paljon ja täysin siekailematta. (Silti nämä ihmiset kysyttäessä sanoisivat, että eivät ole rasisteja!) Poliittisten vastustajien ulkonäköä haukuttiin myös räävittömästi, tosin ainoastaan, jos kyseessä oli nainen. Esimerkiksi Annika Saarikko oli jonkun mielestä "läski lehmä, jota ei kestä katsoa". Kiinalainen nainen oli heille "vitun vinosilmä". Maija Vilkkumaata tuskin olisi sanottu huoraksi, jos hän olisi mies.
Keskusteluissa, joita kuulin, ei puhuttu paljonkaan itse politiikasta. Ei edes maahanmuutosta tai sen ongelmista saati siitä, miten ongelmia pitäisi ratkoa (ei siis esimerkiksi maahanmuuttoon tehtäviin rajoituksiin, vaikka epäilemättä nämä henkilöt tällaisia rajoituksia kannattivat). Sen sijaan keskityttiin maahanmuuttajien ja poliittisten vastustajien haukkumiseen. Se oli silmiinpistävää. Kiinnostaako näitä ihmisiä edes politiikka, vai haluavatko he vain kiusata muita?
Useiden kanssa olen päätynyt joskus keskustelemaan siitä, onko uhri (yleensä nainen) voinut jotenkin ansaita raiskauksen. Kerran kerroin, että olen itse seksuaaliväkivallan uhri. Sain kuulla, että olen myötävaikuttanut asiaan, koska en äänestä maahanmuuttokriittistä puoluetta. Seksuaaliväkivallantekijät olivat kohdallani kantasuomalaisia, mutta sillä ei kai ole väliä - kai oli tärkeintä, että "vassarihuora" sai opetuksen. Toisaalta mietin, että raiskasipa minut sitten kantasuomalainen tai maahanmuuttaja, siitä syntyy trauma - onko siis niin oleellista, mikä on väkivallantekijän syntyperä? Jotkut myös avoimesti toivovat väärin ajatteleville naisille maahanmuuttajien tekemää seksuaaliväkivaltaa. Johanna Vehkoo puhui kirjassaan Oikeusjuttu "toivotteluista". "Toivon, että maahanmuuttaja raiskaa sinut." (Tämä sanotaan yleensä varsin roisisti yksityiskohtia säästelemättä.) Ei siis uhata väkivallalla, mutta toivotaan henkilölle pahinta mahdollista väkivaltaa. Se ei ole kunnianloukkaus lain mukaan - tai ainakaan siitä ei rangaista -, mutta se on ahdistavaa.
Ylipäätään on ahdistavaa ajatella, että poliittiset näkemykseni voisivat vaikuttaa siihen, olenko ansainnut väkivallan tai olenko jotenkin myötävaikuttanut siihen. Kerran treffiseura pani minut selkä seinää vasten ja tivasi, kannatanko raiskaajien maahanmuuttoa. Tuntui pahalta olla selitysvastuussa jostain, mitä en ole sanonut. Sekin oli tilanne, jossa minun oletettiin olevan täysin sinisilmäinen maahanmuuton suhteen - minulta ei edes kysytty, mitä ajattelen, oletettiin vain ja vaadittiin vastauksia. Tämä henkilö painottu kuitenkin, että ei ole rasisti.
Mutta politiikka on paljon muutakin kuin maahanmuuttoa. Perussuomalaisten tekemän politiikan takia menetin työpaikkani ammattikoulussa, kun ammatillisesta koulutuksesta leikattiin 120 miljoonaa. Ja valtiovarainministeri poseerasi hymyillen sakset kädestä, kun sai viedä ihmisiltä toimeentulon! Miksi minä haluaisin äänestää heitä? On niin paljon asioita, jotka vaikuttavat äänestyspäätökseen. Minua ei saa äänestämään perussuomalaisia, vaikka sanottaisiin, että olen muussa tapauksessa raiskaukseni ansainnut. Jos ajattelen oman etuni kautta, he eivät edes ole minun puolellani. Olin opiskelija, kun he leikkasivat koulutuksesta ja opintotuesta. Olen kirjailija, ja he vastustavat kulttuuria. Ja nyt menetin työpaikkani, vaikka yritin parhaani. Olen myös nainen, ja nykyisen hallituksen politiikka iskee kovaa naisiin.
Maahanmuuttajat ja raiskaustilastot -kortti onkin se, jota perussuomalaiset mieluusti heiluttelevat. Maahanmuuttajien yliedustus raiskaustilastoissa heijastelee naisvihamielisiä asenteita, vastenmielistä siis. Korttia heiluttelevat miehet eivät kuitenkaan yleensä ymmärrä, että naisille seksuaaliväkivallan pelko on arkipäivää, ja sitä myös tapahtuu meille useammin kuin voi kuvitellakaan. Uskon, että tilastotkin ovat alakanttiin. Asia voi olla heille hauska vitsi tai terävä piikki, meille se on ahdistava klöntti, jonka kanssa on vaikea elää. Perussuomalaiset eivät muutenkaan kovin paljon välitä naisten oikeuksista. Jos miettii näiden ihmisten sanomisia naisista, esimerkiksi ulkonäön perkaamista, niin eiväthän he mitenkään suhtaudu naisiin kuin nämä ansaitsisivat lähtökohtaisesti tulla kohdelluksi arvostavasti. Kun Suostumus2018-lakialoitteesta äänestettiin vuonna 2022, usea Perussuomalaisten kansanedustaja äänesti aloitetta vastaan ja esimerkiksi täysistunnoissa keskittyi puhumaan maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista, vaikka keskustelu käsitteli aivan muuta. Seksuaaliväkivalta on selkeästi juuri naisiin kohdistuva väkivallan muoto. Kuulin näiltä ihmisiltä vitsailuja myös siitä, pitäisikö ensin täyttää jonkinlainen kaavake, ennen kuin harrastaa seksiä, jos toinen syyttääkin raiskauksesta. Tämäkin on vakavan ja toisten elämää aidosti koskevan asian vähättelyä. (Jos suostumuslomake olisi käytössä, miten sitten toimittaisiin, kun joku väkivaltaa käyttämällä pakottaa toisen täyttämään sellaisen?)
Voimakkaita näkemyksiä on myös paljon muista ryhmistä kuin maahanmuuttajista tai "väärän värisistä" tai "vääräuskoisista" ihmisistä. Yksi tällainen ryhmä oli vammaiset.
Opiskelin yli kymmenen vuotta sitten saksaa yliopistossa. Oppiaineessa oli kaksi avoimesti äärioikeistolaista. Toinen heistä lausahti kerran, että "jos Hitler olisi saanut tehdä hommat loppuun, meillä ei olisi enää vammaisia". Sävystä voi suoraan päätellä, että tämä olisi puhujan mielestä hyvä asia (ollakin, että ihan noin homma ei mene). Samainen henkilö sanoi yhdestä vammaisesta opiskelijasta, että "tuollaisten paikka on abortissa". Henkilön maailmankuva on siis laajemmaltikin se, että tietyt ihmiset ovat alempia ja heidät pitäisi jopa hävittää. Ei varmaankaan tule yllätyksenä, kun kirjoitan, että henkilö ei myöskään pitänyt holokaustia kovin pahana asiana. Hän esimerkiksi korosti, että eniten toisessa maailmansodassa kärsivät ne ns. tavalliset saksalaiset.
Tämän henkilön kohdalla voidaan puhua uusnatsista. Minulla kesti kauan tajuta se, miten ihmeessä siinä kesti niin kauan. Haluanko aina vain ajatella ihmisistä hyvää? Henkilö ihaili Hitleriä, mutta tajusin sen viipeellä. Hän esimerkiksi ei lukenut Mein Kampfia kiinnostuksesta tai läpällä vaan vakavissaan. Kerran istuin hänen ja toisen opiskelukaverin kanssa lounaalla, ja puhuimme terrorismirikoksista. Tämä toinen opiskelukaveri lausahti, että Norjan joukkomurhaaja B:lle ei olisi pitänyt antaa vankeutta vaan mitali. Siinä kohdassa minulla keitti yli ja nostin tarjottimeni ja häivyin. Uusnatsiaatteeseen viittaa myös se, kun tämä tyyppi pokkana joskus selitti, että eurooppalaisilla on korkeampi moraali kuin esimerkiksi afrikkalaisilla, koska me olemme risteytyneet neandertalinihmisen kanssa ja afrikkalaiset eivät. Neandertalilaisilla kuulemma oli erityisen korkea moraali. Näin äärimmäisiä näkemyksiä ei kai suurin osa perussuomalaisten kannattajista jaa, mutta tällaisia ajatuksia siinäkin porukassa kuitenkin on.
Lukijalla herää luultavasti nyt kysymys, johon minun on pakko vastata. Mitä minä sanoin? Sanoinko vastaan? Jos en hyväksy rasismia, miksi suostuin kuuntelemaan jotain tällaista jopa poikaystävältä? Miksen lähtenyt pois niistä kokouksista, joissa kävin hänen kanssaan?
Asia on hyvin monimutkainen. Sen haluan kuitenkin sanoa, että kadun. Kadun, etten sanonut tiukemmin vastaan. Kadun, etten siivonnut näitä ihmisiä elämästäni aikaisin. Kadun, että selkärankani oli löysä, mutta vakuutan, että nykyään se on vankempi. Tämä on myös todistettu.
Suhde poikaystävään mursi itsetuntoni. Kun kuulee hyvin läheiseltä ihmiseltä olevansa vassarihuora, matupatja ja tyhmä, lakkaa vähitellen luottamasta itseensä. Tämä on vain lyhyt otanta siitä kaikesta, mitä kuulin, ja usein kommentit olivat hienovaraisempia, ilkeitä, mutta hienovaraisia, niitä oli vaikea tehdä näkyviksi. Tilanne ehti pitkälle ennen kuin tajusin, että kaikki ei ole ihan oikein. Myös suhde opiskelukaveriin musersi itsetuntoani. Hän oli taitava satuttamaan. En osannut nousta vastaan, enkä uskaltanut. Kun sitten viimein laitoin välit poikki, hän uhkasi minua ja läheisiäni väkivallalla. Kyse on aidosti vaarallisesta henkilöstä.
Toivon myös ymmärrystä nuorelle minälle. Olin nimittäin niinä vuosina nuori nainen. En tiennyt sitä mitä nyt tiedän. En osannut toimia. Monet nuoret osaavat toimia, mutta minä en ollut yksi heistä. Minua on auttanut se, että olen käynyt pitkän terapian. Osaan nykyään toimia paremmin vaikeissa tilanteissa ja vaikeiden ihmisten kanssa. Nuorena olin aika hukassa ja menin ihan mykäksi, kun minut pantiin selkä seinää vasten jostain niin karmeasta kuin siitä, että miksi maahanmuuttajien tekemä seksuaaliväkivalta ei ole minusta vakava asia - vaikken ollut missään vaiheessa sanonut mitään tuollaista.
On vielä yksi asia. On joskus vaikea ymmärtää, että joku voi todella ajatella niin kammottavia ajatuksia. Olen kasvanut perheessä, jossa mitään ihmisryhmää ei asetettu alempaan asemaan kuin itseä. Siksi minulle tuli yllätyksenä, että jonkun koko aatemaailma voi perustua siihen, että toiset ovat arvokkaampia kuin toiset - ja että tämän voi vielä ilmaista niin kovasanaisesti. Olen kai sinisilmäinen. Nyt silmäni ovat auenneet, mutta haluan silti aina uskoa hyvään.
Tietenkin asia on niin, että Perussuomalaiset ei puolueena tunnustaudu esimerkiksi vammaisvihamieliseksi eikä tällaista puhetta sallittaisi missään virallisissa kanavissa. Silti on väliä sillä, mitä kentällä puolueen kannattajien joukossa ajatellaan. Näitä ihmisiä on ehkä paljonkin. Mitä tulee kansanedustajien puheisiin, olen miettinyt, että vaikka Purra pyysi anteeksi rasistisia kirjoituksiaan, tekstit valaisevat sitä, mitä ehkä ajatellaan, mutta ei sanota ääneen kuin pienelle porukalle tai ollenkaan. Sama pätee Rydmanin tekstiviesteihin, joissa hän jollain käsittämättömällä tavalla pääsi kieloista pohtimaan somaleja ja niin edelleen. Junnilan natsivitsit oli tietenkin tarkoitettu pienelle porukalle, niille, joiden hän uskoi jakavan saman aatemaailman. Useimmilla perussuomalaisten kannattajilla on jonkinlainen filtteri, mutta välillä jotain vuotaa, lipsuu.
Mitä siis haluan tässä sanoa? Haluan sanoa, että vaikka jonkinlainen naamari pysyy päässä julkisuudessa, riviperussuomalaisten joukossa on paljon rumaa, vastenmielistä ajattelua. Se maailma on niin kammottava, että sitä on vaikea uskoa. Mutta se maailma on todellinen. Haluan kysyä: jos perussuomalaisia äänestävissä henkilöissä on näin ihmisvihamielisesti ajattelevia, mikä takaa sen, ettei heitä istu eduskunnassa tai kunnanvaltuustoissa? Mitä he puhuvat suljetuissa huoneissa? Mitä he miettivät mielessään? On paljon, mitä emme tiedä. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa heitä kannatti 20,1 prosenttia äänioikeutetuista suomalaisista.
